Loma-asuntoni

Nyt on onni potkaissut!

Ei mitään sellaista, että olisin löytänyt vuosi sitten Suomen lomalla ostetun, laatikon pohjalle unohdetun puolikkaan, tahmaisen salmiakkiaskin.
Sinänsä iso juttu sekin; saisi minut hihkumaan ilosta, mutta melko mahdoton tilanne käytännössä, salmiakkituliaiset kun on jo syöty ennen koneen laskeutumista Roomaan.

Onni on potkaissut minua täysillä takapuoleen!
Olen saanut ostettua itselleni asunnon Adrianmeren rannikolta, Abruzzon läänistä, Tortoretosta.
Tai no asunnon, siis kesämökin.
Tai no kesämökin, siis yksiön.
Mutta se on minun ikioma!

Oma kotini, kullan kallis,  on yksiö 4 - tähden lomakeskuksessa, kukkulalla viininviljelysten keskellä, mistä mahtavat maisemat alas merelle.
Alueella on myös hotelli ja uima-allas porealtaalla.
Siellä minä jo kelluskelinkin ja huokailin elämän ihanuutta.
Muita palveluita ovat SPA, missä suomalainen ja turkkilainen sauna, solarium, uima-allas, hierontaa jne.
Tuohon kun lisäät vielä ravintolan ja terassikahvilan, niin voit kuvitella, että Leila on pikkuisen onnellinen siellä lomaillessaan.

Minulla on ollut kaksi suurta unelmaa elämässäni, jotka uskoin jäävän vain haaveeksi :
Kirjoittaa kirja ja ostaa asunto merenrannalta.
Tänä vuonna kumpikin unelmani on täyttynyt.
Olen niin kiitollinen!
Ja yllättynytkin, että mitenkä tässä nyt näin kävi.

Kun astuin sisälle  asuntooni,  hyppäsin sängylle selälleni ja katseeni pyöri ympäri huoneessa olevissa esineissä.
Huokailin Sörtsölleni :  "Kuvittele, kaikki  täällä on mun! TV, sänky, lamppu, ja noi sähköjohdotkin. " Johon Sörtsö hymyillen, nähdessään onnellisuuteni:
"Niin on, kaikki on sun.  Vessanpönttökin. "

Ps.1. Ohessa muutama kuva.
Ps.2. Vuokraan myös asuntoa, ota yhteyttä jos haluat tulla tänne lomailemaan.

Hymyilen

Italiassa ei ole ollut 135-vuoteen näin kuumaa heinäkuuta kuin tänä vuonna.
Lämpötila on noussut jo viikkoja joka päivä yli +40 asteen.
Kerron teille, miten selviän joten kuten  siedettävästi tästä elämästä kiertoilmauunissa, jos vaikka joku teistä lukijoista on lomalla Italiassa näinä päivinä.

Herään aamulla seitsemän aikaan, ja juoksen laittamaan ikkunat kiinni, jotta lämpö ei pääse asuntoon.
Yön nukun kaikki ikkunat auki, selkosen selällään,  sillä ne ovat ainoat tunnit, että sisälle pääsee yöllistä raikkaampaa ilmaa, mikä ei sekään mene Suomen hellerajan alle.
Ensimmäiseksi aamulla lähden tunnin lenkille, sillä kahdeksalta on jo liian kuuma, ja lenkkeily ei ole enää nautintoa, vaan hampaiden kiristelyä ja huohottamista.

Kotiin tultuani teen nopean pintapuolisen siivouksen, tai  silitän kaksi  vaatekappaletta.
Ei sitten muuta.
Jos vain mahdollista, vietän päivän sisällä pimeässä ikkunaluukut kiinni.
Puhkun loppupäivän, tekemättä yhtikäs mitään, ja odotan iltaa ja auringonlaskua.

Eilen yritin käydä shoppailemassa ale-myynnissä, mutta 2- minuuttia auringossa, aika autolta ilmastoituun myymälään teki jo tenää.
Kyse ei ole enää pelkästä hikoilusta, vaan seisovasta "tulikuumasta" ilmasta, mikä saa sinut huonovointiseksi, hermostuneeksi ja väsähtäneeksi. 

Ei ihmistä ole tarkoitettu elämään näin kuumassa, vaikka siihen vuosien myötä hiukan tottuukin.
Olen oppinut valitsemaan  liikkumiseen vain ilmastoituja paikkoja, kuten en kävele kaduilla auringon möllöttäessä niskaani, vaan valitsen kaupungin keskustaan vievät ilmastoidut liukuportaat.
Myös kirkot, kaupat, toimistot ja kahvilat ovat hyviä hetken viilentymispaikkoja.
Kirkot ovat aina viileitä ja muualla hurraakin sitten ilmastointi.
Kiva käydä ruokakaupassa ja ängetä pää pakastimeen jäisten lihojen ja vihannesten sekaan.

Vaatteet näinä päivinä ovat liehuvia, ohuen ohuita, hihattomia kesämekkoja, jo  t-paidan hihat tuntuvat takilta tässä kuumuudessa.
Kengät avonaiset varvassandaalit, jotta jalat saavat ilmaa, balleriinoissa varpaat litistyvät hiestä.
Pitkät hiukset ponnarilla, ettei niska valu hikeä koko päivän niskahiuksien alla.
Kampaajalla käydään sitten taas syksyllä.
Nyt on sotkuponnariajat.

Hätä keksii  myös keinot :
Eräänä iltapäivänä jouduin lähtemään ulos kuumimpaan aikaan; kastelin vaatteeni lavuaarissa, ja laitoin ne sitten märkänä päälleni.
Helpotti kummasti  puolisen tuntia, kunnes vaatteet olivatkin  taas kuivat.

Jos olet lomalla merenrannalla, niin nauti aamuisista kävelyistä rantaviivaa pitkin, kun aurinko on vasta nousemassa.
Tunnelma on  uskomattoman seesteinen, sillä suurinosa lomalaisista nukkuu vielä, vain kalastajat hiipuvat rantaan tuoreilla merenelävillä lastattuine veneineen.
Ilmassa tuoksuu meri.
Istu rantakahvilaan ja juo cappuccino ja syö juuri uunista pulpahtanut lämmin cornetto.
Nauti maisemasta, ja meren aaltojen huminasta.

Ota aurinkoa vain aamuisin n.klo.11 asti, tai iltapäivisin  klo.16 jälkeen, muina aikoina auringonotto on kärsimystä ja vaarallistakin.
Monet italialaiset istuvat lomansa varjossa, aurinkovarjon alla, ja palaavat kotiin kauniisti ruskettuneina.
Täällä aurinko ruskettaa varjossakin.
Käy lounaalla jossain rantaravintolassa nauttimassa niistä aamulla  kalastajien kalastamista tuoreista merenelävistä ja kylmästä valkoviinistä.
Piiloudu sitten iltapäiväksi ilmastoituun hotellihuoneeseen viettämään siestaa, nukkuen Prinsessa Ruususen unta, kunnes keskipäivän polttava aurinko hellittää otettaan.

Itse rakastan istua iltaisin klo.19-jälkeen rannalla, kun aurinko laskeutuu hiipien kohti taivaanrantaa ja hiekka on vielä lämmintä mutta ei kuumaa varpaiden alla. Joka puolella huokuu illan rauha.
Istumme  Sörtsöni kanssa hiekassa ja nautimme pizzaa  ja proseccoa.
Ranta hiljenee turisteista ja me olemme vain me, meri ja aaltojen taakse piiloutuva aurinko.

Kesäillat ja yöt ovatkin  sitten asia erikseen.
Niiden vuoksi jaksaa nämä hullun kuumat päivätkin.
Kukaan ei nuku,  vaan terassit, ravintolat, piazzat ja kadut täyttyvät iloisista ihmisistä, kaupungissa, maalla,merenrannalla, jokaisessa Italian kolkassa.
Eletään yöllä, kun kuuma ilma on muuttunut kesäillan lempeäksi tuuleksi ja aurinko on jo toivottanut hyvät yöt, jättäen tilaa tähtitaivaalle pimeään yöhön.
Puheen pulina ja haarukoiden kilinä kuuluu joka rantaterassilta.
Rantabulevardilla kävelevät nauttivat jäätelöistään,  ja pianobaareissa ja tanssipaikoissa hörppäillään kylmiä juomia ilonpidon ohessa.

Tänä iltana olen Spoletossa.
Kello on yli 1- yöllä; nojaan olohuoneen ikkunalautaan ja hengitän yöllistä ilmaa avonaisesta ikkunasta.
Kaukaa kuuluu naurua ja hiljaista musiikkia.

Hymyilen.

Pullaa

Kummasti lensi aika lomalla Suomessa, en ehtinyt postaileen tänne, enkä tykkäileen facebookissakaan.
Kaksi viikkoa Tampereella vierähti näin :

Parin tunnin aamupalakekkerit siskoni Tuijan kanssa kahvitellen ja rupatellen.
Pullaa.

Keskustassa kierrellen kaupoissa ale-ostoksilla ja kahviloissa.
Pullaa.

Taidenäyttelyissä, museoissa, kesäteatterissa.
Kahvitauko ja pullaa.

Retkiä ympäristöön suomalaisiin maalaismaisemiin, kuten Kangasalalle ja Orivedelle.
Pirkanmaan parhaimmaksi leipomoksi valitussa kahvilassa testaamassa makuja.
Siis pullaa.

Kylässä sukulaisissa ja ystävissä.
Pullaa.

Mökillä saunomassa ja uimassa.
Rentoutumisen jälkeen pullaa.

Siskonpoikani Niklaksen rippijuhlissa Helsingissä. Mansikkakakkua. Pullaa?

Poikieni Petrikin ja Thomaksen, sekä Esterin kanssa Eurooppatorilla ja heilumassa kaupungilla.
Pullaa.

Aikas pullapitoinen loma, ja jokaista pullaa kyyditsi puoli litraa kahvia.
Kun tulin kotiin, takaisin Italiaan, huokaisin Sörtsölle:
"Nyt lopetan makean syönnin."
Sörtsö katsoi paidan alta häämöttävää pullakumpuani ja totesi :
"Ettei olisi vaan liian myöhäistä."

Oli se taas lomien loma Suomessa, joka kerta vaikea erota rakkaistani.
Onneksi Thomas tuli kanssani  Italiaan viikon lomalle, pehmeämpi lasku  Italian arkeen.
Ja hienosti Tommi rohkaisi minua lentopelkoista koneen noustessa :
"Mitä sä äiti pillität?"

Kun Roomassa astuimme ulos koneesta, oli kuin joku olisi päästänyt kuumaa ilmaa föönistä suoraan naamalleni.
Kotona ollaan, lämpöä kaksi kertaa niin paljon kuin Suomessa.
No, kai tähän taas tottuu.
Tai pakkohan se.
Ainakin pullan sijaan himoitsen vesimeloonia.

Mainos

En ole halunnut  mainoksia blogiini, koska haluan , että  se on minun blogini, eikä  "Me Naiset".
Sellainen  yksinkertaisen konstailematon, epätäydellinen, mutta minun näköiseni.
Ei kauniisti  marsipaanikukilla  koristeltu  kermakakku, vaan ennemminkin kaurapuuro.
En kyllä  osaisi kermakakkua  koristellakaan, liian pikkutarkkaa  hommaa.
Kukat läsähtäisivät kermavaahtoon  väärinpäin, tai ei ainakaan oikeisiin  kohtiin, jättäen  värillisiä läikkiä sinne tänne.
Tässä  kohdin jokainen blogini lukija, minut tuntien, nyökyttelee päätään  ja mumisee  itsekseen: " Totta, ei onnistuisi  Leilalta. "

Yhtäkkiä tuli mieleeni,  että  "Ai niin, olen kirjoittanut kirjan", joten jos nyt sitä  kuitenkin  mainostaisin välillä,  ettei ihan unohdu teiltä, kun näkyi  unohtuvan itseltänikin.
Eli hop hop ostamaan kirjaani  "Terkkuja Leilalta Italiasta" ;  kevyttä , hauskaa  lomalukemista  uimarannalle aurinkoa ottaessa tai  sateisena päivänä kesämökissä.
Kirjaa voi tilata vaikka mistä:  Adlibriksestä,  Booky.fi stä, Mediapinnasta,  Suuresta  Suomalaisesta  Kirjakerhosta, kaikista kirjakaupoista, K-Raudasta ja Tampereen Kauppahallista  jne.
Mitähän  minä  nyt höpisen.
Ajatukset  rönsyilivät; kirjoja  ei myydä  kauppahalleissa eikä  rautakaupoissa.
Voihan sitä  tietysti aina kysyä.
Prismasta näkyy kyllä saavan.

Huomenna jätän  pariksi  viikoksi  tämän kuumasta  kiehuvan  Italian,  ja lennän  kylmemmille vesille.
Alaskaan?
No rakkaaseen  Suomeeni  tietysti!
Tiedä  vaikka tavattaisiin sattumalta  rannalla,  Stockmannilla, terassilla tai aseman vessassa.
Vedä hihasta, jos niin käy.
Minä  olen se, joka tulee ulos miesten vessasta.

Kesäistä kesäisempää kesälomaa kesälomalaisille!
Leila 💖

Aurinkorasva

Ensi viikosta Italiaan on luvattu  kunnon  helleaaltoa, mikä  ei  tarkoita  +25 asteen lämpötilaa, joka on Italiassa  kevätlämpötila, vaan tukalaa, kosteaa  +40 asteen   kuumuutta.

Kuin lämmittäisi  saunaa.

Umbria on Italian ainoa lääni, missä  ei ole merenrantaa, missä tuuli ja pulahdus meriveteen  auttaa  kestämään  kuumuutta.
Onneksi joka kulmalta  löytyy piscina eli yleinen uima-allas, maauimala, minne  voi mennä  helpottamaan tukalaa  oloaan, ja nenänpäästä  ja selästä tippuvaa  hikeä.
Piscinat  ovat joko vaatimattomampia  kunnallisia  altaita,  tai yksityisten pitämiä  hienoja vesipuistoja vesiliukumäkineen  ja ravintoloineen.

Italialaiset tietävät säännöt miten elää  auringossa  ja kuumassa, mahdollisimman  mukavasti  ja terveellisesti, sekä  merenrannalla, että  uima-altaalla.
Kerron miten se tapahtuu.

Herätys  aamulla klo.8,  sillä  jos haluaa  nauttia auringosta ja uimisesta, rannalla täytyy olla 9-aikaan, jolloin aurinko ei ole vielä  polttavan  kuumaa,vaan aamupäivän aurinkoa.
Ei mitään  rokuliunia klo.11 asti, ja miettimistä sitten haukoitellen: "Lähtisköhän  rannalle?"
Ei ei; rannallemeno  käy työstä.
Puolelta päivin pitää  olla jo takaisin kotona, auringolta  piilossa, ilmastoidussa huoneessa.

Rasvaus.

Operaatio, mikä kestää  kylppärissä 28-minuuttia.

5-10 aurinkorasvapulloa  eri  aurinkosuojavahvuuksilla:

10:  Jalkoihin polven  alapuolelle, ja käsivarsiin, jotka ovat jo saaneet kevään mittaan  hiukan aurinkoa.
15 : Selkään, ruskettuu  helpommin  kuin vatsa, mutta ei myöskään pala, koska yleensä aurinkotuolilla  makaat  enemmän  selälläsi, koska vatsallaan  on tukala  hikoilla.
20:  Vatsaan, mikä  on nopeasti  roosan värinen, mutta jotta ei jääkin roosapalloksi,
ei liian korkeaa  suojakerrointa.
30:  Hartioihin, kenelläpä  nyt ei hartiat palaisi!
Ja sinne tänne, strategisiin herkkiin  kohtiin, mitkä punoittavat aina kun palaat  rannalta,
kuten kainaloiden alle tisseihin, ja uikkarin  reunaan  kankkuihin.
50: Kasvot ja kaula. Aina! Jos haluat näyttää  vielä  kymmenenkin vuoden päästä  päivittyneeltä kaunottarelta, etkä  ruskettuneelta  rusinalta.
Möykky rasvaa nenänpäähän, mistä eivät  auringonsäteet pääse läpi, sillä aurinko hyökkää agressiivisesti suomalaiseen pystynenään, mikä punoittaa sitten koko loppukesän kuin kyläjuopolla.

Sitten vaan kepein askelin ja hymyssä  suin  rannalle  nauttimaan.
Jos tsekkasit rasvojen  oikeat  numerot  oikeisiin  paikkoihin,
illalla rantaravintolassa säteilet  ruskettuneena valkoisessa mekossasi.
Jos et, voit muistuttaa Euroopan karttaa, joten uutta yritystä suomalaisella sisulla.
Kokemus tekee mestarin.

Nautitaan

On rikkautta  elämässä  omistaa  sellaisia  ystäviä,  joista  voi sanoa:  Se mikä  on teidän, on myös meidän. Se mikä  on meidän  on myös teidän.
Ystävämme  Riitta  ja Franco ovat tällaisia  ystäviä; kullanarvoisia.

Riitta ja Franco olivat vuokranneet  pariksi viikoksi omakotitalon  Rooman alapuolelta,  Latinasta, rantalomakaupungista  nimeltään  S.Felice  Circeo, ja kutsuivat  meidät sinne vieraiksi  muutamaksi  päiväksi.
Jipii ja jabbadabbaduu!
Pakattiin  matkalaukut, ja vietiin  koira  hoitoon.
Tiesin, että  Maxim voisi hiukan  ikävöidä  mamia, mutta tämä on vain elämää  lapsukaiseni.
Tuon sinulle  sitten tuliaisen  ja näytän  valokuvia  missä  oltiin.
Ok?

Olin leppoisissa  lomatunnelmissa  Roomaan  asti, makasin  autonpenkillä  varpaat tuulilasissa ja hymyilin  vaan  maailmalle  ja elämälle,  kunnes siihen  tuli stoppi.
Rooman liikenne.
Älkää menkö  lähellekään  Roomaa  autolla, jos teillä  ei ole rautaisia  hermoja.
Käyttäkää  junaa  tai vaikka helikopteria.
Me juutuimme ruuhkaan , välillä  seistiin 15min. paikallaan, välillä madeltiin  kävelyvauhtia  satametriä  eteenpäin.
70 km. aika  2h 30 min.

Perille päästyämme , ajoimme  hiljalleen  rantakatua uteliaina  ympäristöä  tutkiskellen.
Uskomattomia  miljoonavilloja, joidenka portilla seisoivat Porschet  ja jopa Ferrarit.  
Luulenpa, että  lähinnä  joidenkin rikkaiden  roomalaisten  kesäasuntoja.
Meri alhaalla  laaksossa, ja luonto valtavaa, villiä kukkaloistoa, jokaisine  sateenkaaren  väreineen.
Umbrian maisema on  erilaista; kukkulaista  ja vihreää, oliivipuurinteineen, viininviljelylaaksoineen , täällä trooppista  värikästä  kasvillisuutta kaktuksista  sitruunapuihin  ja villeinä  kasvaviin  kukkapensaisiin.

Riitta ja Franco odottivat  meitä  ulkona  terassilla, pöytä  katettuna.
Franco  oli tehnyt herkullisen  näköisen  tomaatti-mozzarella-basilika  salaatin, josta nautimme  kylmän  valkoviinin  kanssa.
Kippis! Cin Cin!
Se on loma nyt!

Aamuisin   jakauduimme  naisiin  ja miehiin, sillä  Riitta  ja minä  halusimme  rannalle, sensijaan  miehiä  kiinnostivat enemmän retket  luonnonpuistoihin  ja armeijan  museoon.
Minä  ja Riitta nautimme  mieluummin  espressoa  kauniissa  rantakahvilassa  meren  aaltoja  katsellen, kun tutkailimme  toisen  maailmansodan  sotavarustusta.

Lounaalle  kotiin, jonka miehet  olivat  meille  jo kokanneet valmiiksi, minä ja Riitta siivosimme  lopuksi pöydän ja täytimme  astianpesukoneen.
Sitten  koko porukka  siestan  viettoon, lyhyille  päivätorkuille.

Iltapäivisin  teimme  kaikki  yhdessä  retkiä  lähikyliin, kaupunkeihin  ja vuoristoon.
Pettymys  minulle oli Terracina, jonne tehdään  Suomesta  lomamatkoja.
En käsitä, miksi ihmeessä, kun ympärillä  on niin paljon kauniita  paikkoja.
Keskusta oli ränsistynyttä, hoitamatonta ja rumaa.
Umbrian vanhatkaupungit, kuten Assisi ja Spoleto ovat historiallisia , keskiaikaisesta  kivestä  rakennettuja  kyliä  ja kaupunkeja, mutta hyvin hoidettuja ja asunnot  sisältä uusia, remontoituja  koteja.
Umbrian kalleimpia  asuntoja.
Tiedä  sitten, jos Terracinassa  on joku salainen  paratiisiranta, mikä houkuttelee  turisteja, ja joka minulta jäi  näkemättä.

Auringon  laskiessa  suuntasimme  rantaravintoloihin syömään  tuoreita  mereneläviä, niinkuin kaikki muutkin  italialaiset  lomalaiset.
Pöytä  täytyi varata  etukäteen, sillä  terassiravintolat  olivat tupaten  täynnä.

Iltakävely  vielä  puolenyön aikaan rantaviivalla: meri oli tumma, melkein musta  kuten yökin  ja hiekka  viileää  varpaiden alla, mutta tuulenvire  lämmin.
Kuu  tuijotti  meitä  taivaalta  toivottaen: Buona notte!

Bileet

Sörtsön työpaikan firma järjesti työntekijöilleen leppoisan päivän.
Päivällä oli go-kart kilpailu ja nautintoa kylpylässä uimassa ja hierottavana, illalla sitten yhteinen päivällinen kauniissa ravintolassa.

Minä olin mukana vain ravintolassa illalla, muut jutut jätin väliin.
Hyvä ruoka kun minulle maistuu useimmiten, tai totta puhuen aina.

Kun astuimme ravintolaan, se oli vielä melko tyhjillään, joten nappailin kuvia sieltä sun täältä, ja valitsin pöydän isojen avonaisten lasiovien vierestä, jotta tuulenhenkäys ylettyisi pöytäämme asti, sillä päivä oli tukalan kuuma.
Pyyhälsin valitulle paikalleni vieden melkein lattialla seisovan lampun mukanani.
Ohitin liian läheltä.
Lampunvarjostin jäi heilumaan vinona viereeni koko loppuillaksi, merkkinä paikastani.

Pöydässä oli seuranani tietysti Sörtsöni, ystäväpariskuntamme  Gian-Luca ja  8.kuukaudella raskaana oleva vaimonsa Lucia, hiljainen nuoripari pikkutyttöineen, samasta muotista äiti ja tytär silmälasineen, sekä tuttumme Fabio vaimonsa ja  ekaluokkalaisen tyttärensä kanssa.
Fabio oli salin kovaääninen vitsiniekka, joka kädet heiluen ja nauraen heitti juttua taukoamatta koko illan.

Ravintolan pihan nurmikolle , katoksen alle , oli katettu aperitiivi seisovasta pöydästä: Proseccoa ja kaikenlaista naposteltavaa täytetyistä tomaateista munakoisoihin, oliiveihin, friiteerattuihin salvioihin, ja palapizzaan.
Täytin lautaseni herkuilla ja istahdin Lucian kanssa ulkopöydän tuoleille.
Sörtsöä ei näkynyt eikä kuulunut, kierteli jossain lautasensa kanssa, työkavereittensa kanssa höpöttämässä.
En tuntenut ihmisiä ympärilläni, joten istuin mielelläni ystäväni Lucian kanssa sivupöydässä jutellen ja sivusta vieraita tarkkaillen.
Olen niitä tyyppejä, joka ei ole vaivautunut missään eikä kenenkään seurassa.
Olisin hyvinkin voinut istua  Carl Philipin häissä rennosti, kuninkaallisten seurassa ja tarkkailla muniiko täysverisetkin itseään, putoileeko ruokaa pieluksille ja sellaista.
No, minua ei kutsuttu häihin, tiedä sitten miksi.

Auringon laskiessa, taivaan muuttuessa punertavaksi, ja tuulen vaihtuessa kuumasta lempeäksi, me  astuimme takaisin sisälle ravintolaan aloittaaksemme varsinaisen illallisen.
Tarjoilivat juoksuttivat pöytiin kylmiä valkoviinipulloja jääpalolla täytettyihin astioihin ja heti perään alkupalalautasia vauhdilla pöydästä toiseen.
Lapsia oli paljon, ja he jo popsivat ruokaansa, sillä heille oli tehty oma lastenruoka, joka tuotiin ennen aikuisten ruokailun aloittamista.
Näin innokkaat lapset pääsivät kahden lastenhoitajan kanssa ulos nurmelle leikkimään ja syömään hattaroita.
Katselin ympärilleni ja tajusin, kuinka paljon Italiassakin nykyään erotaan, vaikka tilastojen mukaan erotaankin vähiten Euroopassa.
Monet pienten lasten vanhemmat olivat jo toisella kierroksella.

Salissa oli laulaja, joka viihdytti meitä hiljaisilla, romanttisilla, italialaisilla rakkauslauluilla,  silläaikaa kun me  nautimme ruoasta.
Tunnelma olisi ollut täydellinen, jos pöydässämme ei olisi istunut kovalla äänellä jatkuvasti pölöttävää Fabiota.
Alkuillasta hänen juttunsa naurattivat, mutta sitten haikailinkin jo suomalaisen hiljaista ravintolaseuraa.
Enkä ollut ainoa.
Lucia kuiskasi korvaani, että mentäisiinkö ulos ottamaan hiukan happea, seuraavaa ruokalajia odotellessa.
Vatsassa oleva vauvakin oli saanut tarpeekseen Fabion hilpeydestä, ja potki tyytymättömänä äitinsä masussa.
Ymmärsin hyvinkin pienokaista. 
Minunkin teki mieli potkia.
Fabion nilkkoja.

Istahdimme Lucian kanssa nurmikon reunalla olevalle penkille.
Ilta oli tyypillinen italialainen kesäilta: tähtitaivas,  heinäsirkat sirkuttivat kilpaa pimeässä lämpimässä yössä.
Nurkan takaa juoksi iloinen lapsilauma.
Lucia katseli heitä ja mumisi: " Leila, millainen äiti musta oikeen tulee, en kestä kakaroitten kiljumista."
"Ai", vastasin.
Mitäs siihen muuta.

Kun palasimme takaisin saliin, Fabio oli hidastanut tahtia, ja pöytäämme oli ilmestynyt uudet lautaset, missä tryffelirisottoa.
Tuijotin lautasta, ja mietin, että mistä saisi varavatsan, kyseessä kun oli herkkuruokani, mutta vatsa oli alkupaloista pullollaan viimeistä senttiä myöten.
Salin etuosaan ilmestyi  "juontaja", joka jakoi mitaleja päivällisestä leikkimielisestä go-kart kisasta.
Lopuksi hän sanoi :" Haluan myös kiittää kahta firmamme pitkäaikaista, kehitykseen voimallisesti vaikuttanutta työntekijää."
Toinen heistä oli oma Sörtsö Puluni.
Kaikki taputtivat, ja ajattelin nousta seisomaan ja kiitellä vienosti, kuninkaallisesti tervehtien, heiluttaen oikealle ja vasemmalle.
Olin melko ylpeä miehestäni.
Sörtsö istui vierelläni viilipyttynä, tavalliseen tapaansa, niinpä minäkin pidin sitten vaan peppuni tuolissa ja jatkoin risottoni haarukoimista.

Minun ruokailuni loppui risottoon, mutta ilta jatkui vielä nauhamakarooneilla ja pääruoaksi filettä, papuja, ja perunauunipaistosta.
Pihvin olisin vienyt mielelläni Maxim-koiralleni, mutta en uskaltanut laittaa sitä taskuuni, koska Herra Häpeäjä alias Sörtsö, tuijotti minua alta kulmiensa.

Illan lopuksi, keskiyön aikaan, tarjoiltiin vielä hedelmiä, mantelijäädykettä ja espressoa.
Jäädyke oli taivaallisen hyvää.

Tallustelimme autollemme väsyneinä mutta tyytyväisinä, ilta oli ollut kiva kaikin puolin.
Annoin Lucialle hyvänyön poskisuukot, ja silitin pyöreää vatsaa todeten: "Taisi olla neidin ekat bileet."
Lucia hymyili ja hymyili.
Rakastava äiti hänestä tulee.
Pidetään peukkuja, ettei lapsi kilju.