Pakkailua

Täällä minä pakkailen bikineitäni,
ja vähän joitain muitakin vaatteita,
sillä huomenaamulla lähdemme rantalomalle Riccioneen.
Luvattu aurinkoista ja +30°,
joten tulevat päivät vaikuttavat täydellisiltä rantalomalle.

Bikinit ovat ehdottomat rannalle,
sillä kokouimapuvussa voi äkkiä hikoilla niin, että tuntematon vierustoveri rantatuolissa,
voi luulla, että on pahempikin vaihdevuosihikoilukohtaus menossa.
Lisäksi kokouikkareissa vatsa jää kokonaan valkoiseksi,
näyttäen sen jälkeen hunajameloonilta.

Viimeiset päivät olen syönyt pelkkiä proteiineja,  litteämmän vatsan toivossa,
ja karjunut nälissäni sekä Sergiolle, että kaupan kassalle,

Riccione kun on sellainen VIP- paikka, missä  vilisee täydellisiä etumuksia ja takamuksia.
Rima on korkea, mutta minun valttini onkin se, että olen sikahauskaa seuraa.

Kun monet muut keski-ikäiset kuorsaavat puolenyön jälkeen hotellihuoneessa,
niin minä ja Sörtsöni olemme ehkä kolmelta yöllä, sukeltelemassa pilkkopimeässä meressä.
Tai tanssimassa salsaa rantadiscossa, niin että hiekka lentää.

Mukaanotettavat kengät ovat vaikein valinta, sillä maratoonarimiehen kanssa,
illallisesta, romanttisesta rantakatukävelystä,
voi tulla puolimaratooni.
Tunnen mieheni;
hänelle se läheinen hyvä jätskibaari, voi olla kymmenen kilometrin päässä.
Olen kävellyt kyseisen matkan,
yli 10-sentin korkokengissä,
mieheni ihmetellessä  huonoa kuntoani,
kun 7-kilometrin kohdalla hidastin tahtia.

Kokemuksesta viisastuneena,
tällä kertaa naisellisimmat kenkäni ovatkin kiilapohjaiset.
Niillä pääsen aika pitkälle,
ja pahimmassa tapauksessa,
jatkan matkaani bussilla,
heilutellen ikkunasta innokkaalle maratonkävelijälleni.

Änkeän matkalaukkuuni pari
tanssimekkoa, mustan ja värikkään,
mutta tiedän jo etukäteen,
että tulen käyttämään vain sitä mustaa.
Kaikki naiset tietävät miksi.
Mutta ei yksikään mies.
Ainakin siitä päätellen,
kuinka monia mahakkaita miehiä,
kävelee kadulla,
vaaleanpunaisessa t-paidassa.

Lopuksi monia kevyitä puseroita,
mitä voi vaihdella tarpeentullen,
jos ruokailussa "tahnat ja kastikkeet" tippuvat etumuksille.
"Eikö sulla muka tipu mitään?"

Tekniikan ihmeet, jätän kotiin.
Facebook ja blogini saavat odottaa minua Spoletossa.
Kotiin palattuani postailen sitten taas, uudella innolla.
Voin vaikka repäistä muutamalla valokuvallakin.
Ainakin kahdella.

Tweet

People have read this post.

Tryffeli

Tänään on kansainvälinen koirapäivä, joten esittelen nyt minäkin,
äidin ylpeydellä,
rakkaan lapsukaiseni, Maximin.
Italialaiselta lempinimeltään Massimino.

Maxim on iloinen, hellä, vilkas, persoonallinen, pikkuriikkinen,
hassu koira,
vaikka juostessaan näyttääkin jänikseltä.

Ollessaan vain muutaman kuukauden ikäinen, Massimino teki minulle yllätyksen.

Menimme vuoristoon, ravintolaan syömään. Kun astuimme ulos autosta, Maxim alkoi kaivamaan innoissaan maata, ja samantien palasi luokseni esitellen ylpeänä löytöään, mustaa tennispallon kokoista multaista möykkyä. 

En voinut uskoa silmiäni! Tryffeli! Minulla oli tryffelikoira!

Samantien silmissäni alkoivat kiilumaan dollarin kuvat. Tryffelit tietäisivät rahaa! Yhden tryffelin arvo on noin 100! Euroa! 5 tryffeliä päivässä 500 euroa!

Näin jo sieluni silmin itseni asumassa luksusvillassa, paistattelemassa päivää puutarhassa, Maximin köllötellessä uima-altaan reunalla, tryffelimetsästyksen jälkeen.

Ajaisimme yhdessä Spoleton keskustaan shoppailemaan punaisella Ferrarilla. Blondin tukka ja Maximin korvat tuulessa heiluen.

Näin ei käynyt.

Maximin tryffeliura päättyi yhteen tryffeliin. Intohimo tryffeleihin muuttui yhtäkkiä intohimoksi villapaitoihin.

Maxim pukeutuu vaaleanpunaiseen villapaitaani ihan itse. Ilman kenenkään apua, tulee sitten seisomaan eteeni muumiona ja haukahtaa: "Tein sen taas, enkö olekin mahtavan näköinen!"

Taitava koira.

Kukaan ei vaan maksa villapaitakoira taidosta mitään.

Iloiseksi siitä kyllä tulee, muumiota katsellessa.

Ainakin tämä mami.

Tweet

People have read this post.

Lounas

Noin kerran viikossa Sergion suloiset, riehakkaat, kolme lastenlasta,
haluavat syödä meillä lounaan,
nonnonsa, eli pappansa iloksi.

Tänään oli se päivä.

Nonno kokkaa spaghettia, nakkia
ja tomaattia.
Leila katselee uutisia.
Lapsenlapset ahmivat jäätelöä.
En viitsi informoida pappaa, että yleensä ruokailu aloitetaan spaghetista eikä jäätelöstä.

Syömään!
Kaikki pöytään ja ruokailu alkaa:
Stefano 4v. Riccardo juuri ja juuri 3v. ja Giulia-neiti 12v.
Keskustelu on seuraavaa, suluissa olevat lauseet ajatuksiani.

Sergio: "Buon appetito!"
Stefano: "Mulla ei ole nälkä."
Leila: (Kas kummaa.)
Riccardo: " Ha luu na na ei pattaa"
Leila: (Hiukan on vielä varaa pojalla kehittyä tossa ulosannissa.)
Hymyilen Riccardolle sanoen:
"Riccardo, just niin."
Giulia: "Mitä Riccardo sanoi?"
Leila: "En tiedä."
Riccardo: "Na kia."
Leila: "Yhdenkö nakin haluat?"
(Ei kai nää lapset meinaa syödä mun kaikkia nakkeja.Toivottavasti riittää mullekin, kun on sinappiakin sen kanssa jääkaapissa.)

Stefano naputtelee nakilla pöytää,
Riccardo liimaa spaghetinpaloja lautasenpohjaan, kädellä painellen, ja tarjoilee niitä sitten koko sydämestään papalle.

Sergio katsoo minua silmiin pöydän toiselta puolelta ja kysyy rauhallisella äänellä:
"Mennäänkö torille?"
Leila: "Torille?"
Sergio: "Myydään nää lapset."

Giulia jatkaa spaghetin syömistä,
niinkun ei olisi kuullutkaan mitään.
Tuntee pappansa.
Stefano: "Nonno. myytkö sä meidät oikeesti torilla?"
Leila: ( Onkohan kannattavaa? Paljonkohan näistä lapsista saisi?
Eurona vai dollareina?)

Riccardo hihittää sanoen:
"Nonnooo! M uu daaan Lei ila kin!"

Leila: (Eiköhän nää jutut mennyt nyt vähän liian leväperäiseksi.)

Leila: "Kuka haluaa jälkkäriksi hedelmää?!"
Kaikki haluaa.
Onneksi.
Mussutusta.
Hiljaisuus.

PS.Kuvassa Riccardo ahmii pastaa.

Tweet

People have read this post.

Un espresso!

Sunnuntailörpöttelen tässä vaan,
sängynpäällä mukavasti,
kirjoitellen aiheesta espresso.

Jos haluat espressosta oikein faktatietoa, ota yhteys seuraavaan numeroon:
George Clooney puh.00 6580027124

Italialaiselle espresso-kahvi on kuin suomalaiselle ruisleipä.
Maan ylpeys ja rakkaus,
minkä kunniaksi voitaisiin viettää vaikka liputuspäivää.

Espresso ei ole kahvi, mitä juodaan.
Se hörppästään.
30-sekunttia, ja se on siinä.

Hyvän espresson salaisuus on kahvi, jopa sen kosteus, vesi,
ja tietysti espressokone.
Espressokone pitää olla jatkuvassa käytössä, jotta kahvista tulee top.

Täydellinen espresso on paksua,
mihin on laskeutunut kahvista itsestään vaaleampi "kreemi" päälle.
Vahvaa mutta silti pehmeän makuista.

Erikoisesti lounaan jälkeen,
kahvilat täyttyvät italialaisista espresson hörppijöistä.
Ruoan päälle espresso maistuu parhaimmalle.
Usein tämäkin nainen juoksee ruokailun jälkeen espressolle.
Ja taas elämä hymyilee.

Kahvikupit kilisevät,
ja espressokone käy kuumana,
kun italiaanot odottavat espressoaan.
Jokainen hörppäsee kahvinsa suoraan tiskiltä, seisten,
ja lähtee saman tien ulos,
jatkamaan työpäiväänsä.

Joku fiksu on kehittänyt espressosta jopa antikriisin.
Eräässä italialaisessa kahvilassa saat espresson ilmaiseksi,
jos astut ovesta sisälle laulaen tai tanssien.

Parhaat espressoni olen saanut Napolissa.
Siellä  voit käydä espressolla vaikka neljältä yöllä.

Jos olet jostain syystä rahaton,
ei haittaa.
Napolissa ei tarvitse välttämättä edes maksaa.
"Esi-isien ajoista" lähtien,
Napolissa on kiva tapa.
Kuka haluaa, voi tarjota espresson jollekin, jolla ei ole siihen varaa.
Kassan vieressä on lasikuppi,
mihin voi jättää rahan
"tarjousespressoon",
jollekin toiselle asiakkaalle.

Niinpä Italiassa ei kukaan jää ilman espressoaan.

Tervetuloa hörppäilemään!

Tweet

People have read this post.

Grazie a tutti!

Huomenta sinulle!
Tänään on tärkeä päivä,
poikani Thomaksen syntymäpäivä.
Minun synnytyspäiväni.

Lisäksi on 7- kuukautta siitä,
kun aloitin seikkailuni,
blogini,
terkkuni Italiasta.
Ensimmäinen postaukseni oli
"Sinappineste",
mikä on minulle kuin rakas lapsi.
Esikoinen.
Siitä kaikki alkoi.

Tänään haluan kiittää teitä kaikkia
yksitellen, jotka olette lukeneet
tynkäpötköblogiani.
Jos voisin, kutsuisin teidät kaikki Colosseumin sisälle, nurmikolle,
nostaisin maljat ja kiljuisin: "Kippis! Baci! Baci!".

Teitä on ollut todella paljon,
ja jokainen teistä on saanut minut iloiseksi.

Sivun näyttöjä on hieman vaille
40 000, ja lukijoita melkein 15 000,
joka puolelta maailmaa.

Eniten lukijoita on rakkaasta synnyinmaastani Suomesta.
Kiitos teille ystävät, sukulaiset, tutut ja tuntemattomat! Teille, jotka olette antaneet aikaanne blogini lukemiseen ja positiivisiin kommentteihin.

Kiitos myös ulkosuomalaisille, jotka ovat  rohkaisset minua jatkamaan, hetkinä jolloin en ole luottanut itseeni.
Ulkosuomalaiset ovat tehneet myös kanssani yhteistyössä suosituimman postaukseni "Ulkosuomalainen",
mikä sai facebookissa 2500 tykkääjää.

Tästä on helppo jatkaa,
teidän kanssa.
Rakastan kirjoittamista,
ja teksti pulppuaa sydämestäni.
Mutta ennenkaikkea tietoisuus siitä,
että tekstini on antanut myös
pienen hetken iloa ja naurua,
jonkun ihmisen arkipäivään,
en voi olla muuta kuin kiitollinen.

Lisään tähän loppuun listan,
kaikista maista, mistä olette lukeneet blogiani.
Useat nimet ovat englanniksi, koska en tiedä nimeä suomeksi.
Maat ovat järjestyksessä eniten luetusta maasta vähimpään.
Suomessa teitä lukijoita on tuhansia, useissa monia satoja,
ja viimeisissä maissa on ollut ehkä vain yksi lukija, mutta kaikkien maiden takana on joku teistä.

Sinä.

KIITOS!

Leila

Suomi,Italia,Iso Britannia,USA, Saksa,Ruotsi,Espanja,Sveitsi, Alankomaat,Australia,Kreikka,Norja, Ranska,Belgia,Turkki, Itävalta, Emiraatti Arabi,Tanska,Irlanti, Kypros,Europe,Luxembourg,
Canada,Portugali,Israel,Puola,Estonia,Uusi-Seelanti,Bulgaria, Mexico, S.Marino,Malta,Japani,Taiwan,Irak,Egypti,Intia,Tanzania,Argentina,Libano,Tunisia,Latvia,Chile,Thaimaa,Brasilia,Venäjä,Tsekkoslovakia, Kiina,
Peru,Oman,Algeria,Gambia,Bahrain,Mozambique,Uganda,Botswana,Zambia,Nepal,Costa-Rica,Romania,Serbia,Qatar,Slovakia,Cameron,
Indonesia,Saudi-Arabia,Slovenia,Singapore,Kenia,Hong Kong,Croatia,
Jordania,Unkari,Sri Lanka,Monaco,Brunei,South Africa,Malaysia,Marokko,Ethiopia,Vietnam,Cambogia, Uruguay,Korea,Mauritius, Gibraltar,Ghano,Lituania,Ukraina,Filippiinit,
Aland Island, Iceland.

Tweet

People have read this post.

Tor Acoita

Ei kannata etsiä netistä espanjalaista aurinkorantaa, nimeltä "Tor acoita".
Sitä ei ole olemassa.
Keksinpä vain torakka- nimitykselle kansainvälisemmän ja kauniimman nimen.
Kukapa olisi muuten lukenut tätä blogikirjoitusta, jos olisin laittanut kirjoituksen otsikoksi: "Torakat".

Suomessa torakoiden passissa lukee Venäjä, yleisestihän kauhistellaan Venäjän "prusakkeja",
torakoita.

Ulkosuomalaisten kanssa,
ajatuksia vaihtaessa facekirjassa, kävi ilmi, että torakat ovat kansainvälistä porukkaa.
Niitä asustaa joka puolella maailmaa.
Torakoiden kanssa taisteleminen
on arkipäivää, erityisesti maissa, missä on kuuma ja kostea ilmasto.

Tässä ulkosuomalaisten kokemuksia torakkatapaamisista:
(Suluissa olevat loppukommentit on leilalisäyksiä asiaan.)

Kiina:
"Keittiöstä löytyi yksi torakka,
toivoin vain, ettei se tarkoittaisi sitä,
että koko suku ja kaveripiiri on jossain keittiönnurkassa.
Join oitis lasillisen viiniä,
kun pääsin aamulla vasta kauppaan ostamaan myrkkyä."
( Vain lasillisen?)

Intia:
"Arkipäivää Intiassa,
Raidia vain persuksiin,
etteivät jää lomalle.
(Niin sitä pitää!)

USA:
"Ollessani vierailulla eräässä perheessä, katselin kuinka torakat
kulkivat vapaasti kirjahyllyssä,
koristelautasten ympärillä."
(Maistui varmaan kakku kahvin kanssa sen jälkeen, niistä koristelautasista.)

Suomi:
"Kyllä noita ryssäköitä Kainuusta löytyy!"
"Kerran marssivat kuin sotilaat lattialla, ja seinää myöten kattoon.
Sitten tipahtivat meidän päälle."
( Torakkasade! Waooo!)

Chile:
"Tyttö taaperteli keittiön lattialla, kun näin torakan ja tapoin sen.
Kohta tyttö mutusteli jotain tyytyväisenä.
Torakkaa."
( Mikähän torakan ravintoarvo on?
Saiko tarpeeksi proteiinia?
Olis aika tärkeetä tietää,
kun on noin pienestä lapsesta kyse.)

Australia:
"Pesin työmekkoni illalla, ja laitoin sen sitten kuivumaan ikkunan eteen.
Aamulla vedin sen nopeasti päälleni,
ja juoksin bussiin.
Yhtäkkiä tunsin, että jotakin kulki paljaalla ihollani mekon sisällä.
Kiljuin! Torakka! "
(Mihin sä heitit sen torakan sitten?
Jonkun mummon niskaan?)

Kanarian saaret:
" Niiden kanssa oppii elämään.
Kesäkuumalla isokokoiset voivat lentää sisälle, joten sitten vain etsin ne kunnes löydän.
Myrkkyä, niin kupsahtavat.
Sitäpaitsi "lentävät" eivät pesiydy,
tulevat ja menevät.
Joskus en nukkunut kuukauteen, jos näin yhdenkin.
Enkä käynyt yöllä vessassa.
Nyt kyllä naurattaa."
( No hyvä, että sulla oli pitkä pidätyskyky.)

Iso-Britannia:
"Torakka pystyy elämään pari viikkoa ilman päätä, siis tiedoksi,
jos olette ajatelleet sen pään katkaisemista sen kropasta."
( Voishan sitä ajatella.)

Kreikka:
"Ennen koitin pelastaa lastani,
ja lätkin aamutossuilla pitkin seiniä.Nyt on kaikki kontrollin alla.
Kaikkeen tottuu."
( Tottuu joo. Kai.)

Espanja:
Jättisuuret lentävät torakat,
jokapäiväistä elämää.
Talvisin saa olla rauhassa,
kesä on niiden juhlaa.
Jos löytää yhden, se on tiedustelija,
joka katsastaa autuaampia metsästysmaita."
( Kesäihmisiä niinkun mäkin.)

Turkki:
"Torakka selviää ydinsodastakin!
Mulla on sellanen " torakka-ansa"
keittiössä. Teen aina välillä
yllätysratsioita keittiöön."
( Laitatko poliisihatun päähän yllätysratsioihin?)

Ruotsi:
"Minulla on ollut täällä Ruotsissa
saksalaisia torakoita."
( Mistä tiedät, että olivat saksalaisia? Puhuivatko saksaa?)

Alankomaat:
"Torakoita löytyi ihka uudesta kerrostalosta. Suihkutin hiuslakkaa,
ja sitten vein kuolleen torakan mahdollisimman kauas asunnosta,
sillä koko suku tulee sitten hautajaisiin"
( Amen.)

PS. Kuva Tor Acoitan aurinkorannalta.

Tweet

People have read this post.

Perano? Peruna?

Perano on 1600-asukkaan keskiaikainen pikkukylä "Jumalan seläntakana", jossain kukkulalla, Abruzzon läänissä, vuorten keskellä.
Kukaan italialainenkaan ei tiedä moisesta kylästä,
saati että joku ulkomaalainen turisti eksyisi sinne.
Vai oletko kuullut jonkun suomalaisen kertovan Italianmatkastaan: "Kävin Firenzessä, Venetsiassa ja Peranossa."

Perano on saanut silti paikan sydämessäni, liekö koska perano muistuttaa perunaa ja siksi isän perunamaata, vai siksi, että vietän siellä joka kesä viikon kesäloman, siskoni Tiinan perheen kanssa.
( Kun he tulevat Suomesta lomalle Italiaan.)

Tiinan italialaismiehellä on siellä pieni "perintötalo", missä hänen äitinsä on syntynyt.
Kun laskeudut kylästä kukkulaa alas, olet Adrianmeren rannikon
turistivilinässä Vasto-nimisen kaupungin kupeessa.
Siellä riittääkin sitten hulinaa, varsinkin elokuussa, kun on italialaisten lomakuukausi.

Päivät vietämmekin "alhaalla" rannan sekamelskassa,
ottaen aurinkoa, syöden paikallisia mereneläviä ja jäätelöä,
ja meressä seisten.

Meressä seisoskelee tuhansia italialaisia vilvoittelemassa,
ja me mukaudumme joukkoon seisomaan, mumisematta.
Ei ole tilaa uida.
Paitsi jos menee uimaan ulapalle,
kauaksi rannasta.
Vaarana on vain se, että uimavahti,
bagnino, tulee nopeasti pelastamaan sinut "merihädästä".
Eivät ole italialaiset tottuneet hurjiin suomalaisiin, jotka uivat kilometritolkulla, järveä ristiin rastiin.

Iltaisin nautimme Peranon keskiaikaisista pikkukujista,
kävellen muurien välissä.
Autot on jätettävä rinteeseen
rakennetun asutuksen ulkopuolelle,
sillä kujat ovat niin kapeita, että
jos hiukan isompimahainen kääntyy yllättäin sivuuttain, niin jää jumiin.
Onneksi meillä ei ole tätä ongelmaa.
Ainakaan alkulomasta.
No, tarkastetaan asia sitten uudestaan viikon loman jälkeen.

Kylän korkeimmalla kohdalla on piazza, eli aukio,
minkä ympärillä on kunnantalo,
kirkko ja baari.
Nurkalla pikkuriikkinen komerokauppa.

Niillä selviää hyvin elämästä.
Niin hyvin, että kun tiedustelen viisikymppiseltä, kylässä kasvaneelta  mieheltä,
että mikä on kaunein merenrantapaikka alhaalla rannikolla, niin vastaa: "Vaston ranta."
Ja lisää: "Sanovat, että kaunis.
En ole käynyt."

Alhaalla laaksossa käydään ehkä vain kaupunkien kauppakeskuksissa ostoksilla, ja sitten taas takaisin Peranon omaan maapalloon.
Putin ja EU jäävät kaupungin muurien ulkopuolelle.

Komerokaupasta voi hakea maalaismunia, tai sitruunoita tarpeeseen, vaikka ihan yöpaidassa.
Kukaan ei kiinnitä siihen huomiota.
Kyllä on ihana lömpsötellä lötköshortseissa ja varvastossuissa ympäri kylää.
Lomaaaaa.

Kirkkoon peranolaiset menevät koko kylän voimin sunnuntaina, ja viikolla hoidetaan loput asiat kunnantoimistossa.
Taikka baarissa.

Baari on kylän sosiaalitoimisto, infopiste, nettilinja, kiinteistönvälitys, viikkolehti, avioliittotoimisto.
Jos tarvitset asuntoa vuokralle, baarissa tiedetään kuka vuokraa.
Jos etsit kumppania,
baarissa tunnetaan kylän sinkut.
Jos etsit työtä,
baarissa tiedetään, kuka etsii uusia työntekijöitä.
Lisäksi baarin nettiyhteys kattaa kaikki kylän talot, mutta ei yhtäkään muurien ulkopuolelta.

Mekin viemme loman lopussa,
kotiavaimen talteen baariin,
on siellä valmiina ensikesää varten.
Tai jos joku sukulainen tulee asuntoon lomailemaan, meidän poissaollessa, avaimen saa baarista.

Illat vietämmekin baarin ulkopuolella tuoleilla istuskellen,
limoncelloa nauttien,
niinkuin kaikki muutkin peranolaiset.
Lapset juoksevat riemuissaan ympäri aukiota,
murrosikäisei istuvat kirkon rappusilla supisten ja nauraen.
(Rakkausviestejä lähetellen?)

Lauantai- ilta on viikon kohokohta.
Kaiken ikäiset pukeutuvat "iltavaatteisiin" ja lähtevät kylän ainoaan pizzeriaan.
Peranolaisten tavaramerkki näkyi olevan Nomination-korut,
niitä myytiin rannallakin,
yhden lisäpalasen sai eurolla.
Halvalla menee,
ne kun olivat "oikeassa Italiassa" muotia n.15 v.sitten.
Koru saa heidät tuntemaan itsensä kaupunkilaiseksi.

Mekin menemme jokavuotiselle lauantaipizzalle.
Tarjoilija kysyy meiltä, että haluammeko talon erikoisuutta, Thomas-pizzaa.
Ja lisää: "Se on sitä mitä söitte viime kesänäkin."
Voit varmaan kuvitella,
miten meidän suut loksahtivat auki.

Taidetaan olla harvinainen turistiryhmä kyläläisten joukossa.
Epäilys heräsi,
kun joka vuosi, kun saavumme kylään,
naapuri juoksee ottamaan minusta ja siskostani yhteiskuvan.
Emme ehdi edes ulko-ovea avata,
niin on jo valokuvaaja paikalla,
kuin parempikin paparazzo.

Yöllä Peranosta on uskomaton maisema alas laaksoon,
voit nähdä kymmenien kilometrien päähän,
kaupunkien ja kylien valomerta.
Kun olisit lentokoneessa,laskeutumassa lentokentälle.

Eräänä iltana piazzalla on festa.
Aukio on täytetty pitkillä pöydillä ja penkeillä,
koko kylän väelle.
Paperilautasilta papukeittoa ja olutta mielin määrin.
Kunta tarjoaa.
Kunnanjohtaja pitää pitkän ja tylsän puheen,
jonka jälkeen vuorossa elävää musiikkia,
ja keskiyön vesimeloonia.

Kun oopperalaulajatyttö aukaisee suunsa ja alkaa laulamaan
italialaisia perinteisiä lauluja,
tunnen kylmänväreet selässäni.
Ääni ulottuu tähtitaivaaseen asti.
Ajattelen:
" Voisin asua Peranossa."

Tai ainakin viettää toisenkin lomaviikon turistina.

PS. Kuva Peranon aukion festasta.

Tweet

People have read this post.