torstai 12. lokakuuta 2017

Avaimet hukassa

Kaikillahan meillä on joskus avaimet hukassa, kun olemme lähteneet kiireellä ulos.
Niin minullakin.

3-4 kertaa viikossa, ja joka viikko.

Ihan pikkuisen minua hävettääkin tämä asia.
Miksi en saa kallooni sitä, että avaimet on otettava mukaan kun lähtee kodista!

Elin 8-vuotta Sörtsön kanssa niin, että avain oli yötäpäivää ovessa.
Tultiin ja mentiin ja avain riippui aina valmiina lukossa.
Italiassa kun voi asua myös jonkun vuoristokylän tai pikkukaupungin ulkopuolella, niin kaukana kaikesta, että itse Heidikään ei sinne muuttaisi.
(Siis se vuoristoheidi piirretyissä.)

Viime viikonloppu:

Perjantai:

Astun ulos bussista painavien ruokakassieni kanssa ja etsin samalla kuumeisesti avainta laukun sivutaskusta.
Ei löydy.
Ei voi löytyä kun ei ole.

Soitan huoltopalveluun ja lupaavat tulla avaamaan oven.
Onneksi alakertalainen tulee perässäni, niin pääsen sisälle lämpimään rappukäytävään odottamaan huoltomiestä.
Istun rapussa ja odotan. Parikymmentä minuuttia matelee hitaasti, eikä ovenavaajaa näy.

Haukottelen ja laitan käteni lämpimään taskuun.
Pyörittelen tutun tuntuista pientä palloa taskussani ja hätkähdän.
Oii! Avain!!

Soitan vauhdilla huoltopalveluun ja selittelen, että ei tarvitse tulla kun avain oli pudonnut taskusta ja löytyikin jo oven edestä.
Pölö pölö.
Olisitko itse kehdannut soittaa ja sanoa, että "Ei tässä mitään, avain on taskussa."

Lauantai:

Siskontyttöni kylässä, ja kahvittelujen jälkeen päätämme tehdä pitkän kävelylenkin järven rannalla.
Nautimme syksystä ja auringosta kolmisen tuntia, ja lopuksi väsyneinä istumme kahvilaan lämpimälle juomalle.
Koira makaa lattialla jaloissamme  puolikuolleena kävelystä.
Nyt kotiin lämpimään.

Ei löydy avainta.

Etsin kahvilan pöydän alta ja tiedustelen kassalta, vaikka tiedän jo missä avain on.
Riippuu keittiön naulassa.

Soitamme pojalleni Thomakselle, jolla on vara-avain, sillä huoltopalvelu maksaa 60 e viikonloppuisin.
Thomas on vuoden aikana kiikuttanut muutaman kymmenen kertaa äidilleen avainta toiselta puolelta kaupunkia, kunnes vaihdoin huoltopalveluun.
Se on ilmaista.
Paitsi jos siinä on joku määrä, että 20-kerran jälkeen joutuu maksamaan.
En tiedä, mutta pian se selviää.

Olin jo saanut hyvän idean laittaa vara-avaimen piiloon läheiseen mäntyyn, mutta onneksi en ehtinyt sitä tekemään.
Seuraavana päivänä mäntymetsä oli ajettu maantasalle.

Thomas oli töissä, eikä vastannut puhelimeen, joten kiertelimme pari tuntia kauppakeskuksessa miettien kuka meitä voisi auttaa, jotta pääsisimme sisälle asuntooni maksamatta 60-euroa.
Lopulta saimme kiinni ystäväni, joka oli mökillä laittamassa kuusen taimia, ja hän lupasi tulla hakemaan meidät ja kyyditä Thomaksen työpaikalle 20-km.päähän hakemaan avainta.

Kun Thomas näki minun ilmestyvän työpaikalle,ilme kertoi, että hän tiesi etten tullut toivottelemaan lapselleni hauskaa viikonloppua.
Huokaisten, sanomatta mitään, hän lähti hakemaan avainta takahuoneesta.

Voi sitä riemua, kun viimein saimme avaimen.
Nopeasti kotia kohti.
Hississä heiluttelin hymyssä suin avainta kädessäni, kun saavuimme kerrokseeni.

Jähmetyin.
Tuijotin asuntoni ovea.

Mikä ihmeen pallo oveni lukossa heiluu?

PS. Kuva sieltä jostain Umbrian kukkuloilta, missä asuin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti