sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

BLOG nro 2


Ciao ciao Spoletosta!

Mielessäni on ollut jo vähän aikaa halu kirjoittaa tällainen  "chiacchierata" eli "juttutuokio" teidän kanssa.

Olen kirjoittanut kolmisen kuukautta tätä blogiani ja olen iloinen siitä, että uskallauduin tähän seikkailuun.

Sydämen pohjasta asti kiitos teille siitä, että olette ottaneet blogini niin positiivisesti vastaan ja jakaneet tämän mukavan kokemuksen kanssani!

Voi miten tulee hyvä mieli, kun joku esim.kirjoittaa , että olen tuonut iloa ankeaan maanantai-aamuun.
Lisäksi on ihanaa, että blogin kautta suomalaisuus ja suomalaiset tulevat minua lähelle arkipäivän elämääni tänne Italiaan asti.

Olin miettinyt ja kerännyt rohkeutta blogin aloittamiseen vuoden verran.
Muutaman kerran aloitinkin jo kirjoittamisen mutta jätin sen sitten pöytälaatikkoon.
Epäilykseni olivat, että osaisinko vielä kirjoittaa sujuvaa suomen kieltä, olenhan asunut Italiassa kymmeniä vuosia.
Mietin myös, että
onko minulla vielä silmää
nähdä italiainen elämä suomalaisin silmin.

Tarinani ovat kaikki tositapahtumia, vaikka joskus teistä ne voivat tuntua vitseiltä.
Maustan niitä vain huumorilla, sillä rakastan nauraa itselleni, muille ja elämälle. Samoin valokuvat ovat (paria kuvaa lukuunottamatta) puhelimellani otettuja kuvia sieltä sun täältä.

Joten kiitos vielä;
Jatketaan matkaa ja iloitaan elämästä!











People have read this post.

keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Pääsiäispappi

Italiassa on perinteenä, että ennen pääsiäistä pappi kiertää kylällä talosta taloon siunaten kodit.

Italialaisille tämä on niin tärkeä tapahtuma, että kodeissa tehdään kunnon kevätsiivo ennen papin tuloa.

Muistan lopun elämääni papin ensimmäisen vierailun kodissani.

Olin hermostunut ja jännittynyt jo etukäteen ajatellessani asiaa.

Mietin, että lähtisinkö karkuun johonkin, vaikka ulkomaille tai kauppakeskukseen.
Lopulta rohkeana naisena päätin pysyä kotona.

Juoksin naapuriin tiedustelemaan  90- vuotiaalta harmaahapselta käyttäytymisohjeita tilanteeseen.
( vanhuus= viisaus)

Kuuluuko papille tarjota kahvia ja kakkua? Pitääkö niiata kun tervehtii?
Päässäni pyöri näitä ja monia muitakin JÄRKEVIÄ kysymyksiä.

Naapurin mummo neuvoi, että pöydälle piti laittaa lasikulhoon vettä (symboli kasteesta) ja oliivipuun oksa muistuttamaan pääsiäisestä.
Tein työtä käskettyä.
Sitten hän kertoi, että siunatessaan pappi roiskuttelee sitä kastevettä kotiini ja lopuksi antaa karamelleja lapsille.

Nyt vain istuin ja odotin.
Tosiasiassa kävin viiden minuutin välein katsomassa ikkunasta,
joko papinviitta heilahtaa talon nurkalta.
Tunnelma oli sama  kuin lapsena jouluaattona joulupukkia odotellessa.
Jännitti ja hermostutti.

Viimein ovikello soi ja aukaisin oven.
Edessäni seisoi pörröpäinen, maanviljelijän näköinen, riski mies,
joka tuijotti minua silmiin.
Huomasin, että hänellä oli sylissään valtava juustomöhkäle.

Ajattelin:"Pappi tuo minulle juustoa."

Olin odottanut niin innokkaasti papin tuloa, että en enää ymmärtänyt, että ovikelloa voi soittaa joku muukin ihminen kuin pappi.
Mies oli sardinialainen lammaspaimen, joka myi itse tekemäänsä lampaanjuustoa.

Tulihan se pappikin sitten lopulta:
Rukoili ja heitteli vettä sinne ja tänne pitkin huusholliani.
Minä seisoin liikkumattomana kuin patsas ja hymyilin.
En tiennyt mitä muutakaan siinä tilanteessa olisi voinut tehdä.
Koko tärkeän toimituksen ajan,
3-vuotias Petrik poikani
repi minua paidan helmasta ja hoki: "Koska saa karkkia? Koska saa karkkia?"

Minä huokaisin mielessäni ja ajattelin: " Toivottavasti tämä italialainen pappi ei osaa suomea."

PS.Kuvassa oliivipuu laakso.










People have read this post.

lauantai 22. maaliskuuta 2014

Bakteereja?

Italialaiset näyttävät sivusta katsoen maapallon kaoottisemmalta kansalta, (jota he toden totta ovatkin!) mutta kun asut täällä, niin ajan kanssa huomaat, kuinka yllättävän tarkkoja ja traditionaalisia he ovat monissa asioissa.
(Taisi jäädä sinulta suu auki, että  Hä???! Italialaiset??!)

Ruoka-ajat.

Lounas on kello 13-14. (Et saa edes ravintolasta ruokaa muina aikoina.)
Välipala kello 15-16.30 ja illallinen klo.20 lähtien.
Oli nälkä tai ei niin nämä ovat aikataulut, jolloin pysähdytään syömään.

Jos Suomessa syöt lihasoppaa kello 15, niin toinen suomalainen toteaa:
"Ai, sä syöt nyt vasta lounasta."
Jos italialainen syö lihasoppaa (aikas epätodennäköistä),  kello 15, niin toinen italialainen sanoo:" Ai sä syöt lihasoppaa välipalaksi."

Siivous.

Joka aamu pestään vessa.
Desinfiointi ja kalkinpoistoaineet lentävät kun jynssätään lavuaarista vessanpönttöön. (Mitkä vielä kiiltävät eilisestä siivouksesta.)
Bakteerit kuolee.

Mitkä bakteerit? Onko tämä joku bakteerien erikoisvaltakunta?
Ovatko ne hyökänneet yön aikana kylppäriin? Ennen Italiaan muuttoa olin kuullut bakteereista puhuttuvan lähinnä vain nielurisatulehdusten yhteydessä.

Vaatteet.

Jos mittarissa on +25° lämmintä ja aurinko paistaa täydeltä terältä, mutta on maaliskuu , niin takkia ei riisuta.
(Turistit tunteekin siitä, että he ovat pukeutuneet shortseihin ja heillä on jaloissa sandaalit.)
Maaliskuuussa pidetään takkia, koska on maaliskuu.
Pääsiäisenä mennään messuun, syödään suklaamunia, otetaan takki pois päältä ja vaihdetaan kevätvaatteisiin.
(Saattaa olla, että ulkona on +18°)

Silitys.

Italialaiset rakastavat kahta asiaa, ruokaa ja silittämistä.
Vehkeetkin ovat sen mukaiset:
Ei mitään tavallisia silitysrautoja, vaan teollisuusrautoja ja mahtavia höyrykoneita. (Mihin tarvitaan kokonainen huone pelkkään säilyttämiseen.)
Kaikki puhdas pyykki silitetään, jopa alusvaatteet ja sukat.

Tunnustettakoon, että se näkyy myös katukuvassa,
Italialaiset ovat pukeutuneet tyylikkäästi ja tip top, vaikka vaatteet olisivat vanhatkin.
Ne on silitetty niin tarkasti, että näyttävät kaupasta juuri ostetuilta.

Tämän osaa minun Sergionikin. Hyvää jälkeä tulee.
Ainakin siltä näyttää, täältä sohvalta sitä makuu- asennossa katsellessa.











People have read this post.

keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Osa elämää

Kun näin ensimmäisen kerran italialaisen hautausmaan, juoksin isosta rautaportista sisään ja huudahdin: " Mikä tämä on?!"

Ympärilläni oli noin kolme metriä korkeita betoniseiniä, jotka olivat täynnä  päällekkäin olevia kiintonaisia "oviluukkuja", kuin pienessä kerrostalossa: Hautoja.

Jokaisen luukun edessä oli hylly, joka oli  täynnä kukkia; ruusuista auringonkukkiin. Näkymä oli yhtä kukkamerta.
Tunnelma ei ollut ollenkaan pelottava tai surullinen.

Italialaiset elävät edesmenneet rakkaansa, niinkuin he olisivat edelleen elossa, vaikka ei näkyvästi.
Eräällä vanhalla miehellä oli jopa oma tuoli haudan edessä, missä hän istui "jutellen" päivänsä tapahtumista vaimolleen.

Hautojen " hyllyissä" ei ole vain kukkia, vaan kaikenlaisia edesmenneen rakkaita tavaroita: Posliiniesineistä nalleihin, niinkuin kodin ikkunalaudalla.
Lisäksi jokaisessa haudassa on myös valokuva. Ei mikään totinen     tuijottaja, vaan hymyileviä ja nauravia kasvoja. Kivoja kuvia ihmisen elämästä, kuten häistä tai lomalta.
On jopa kuvia rannalta uikkareissa!

Hautakirjoituksissa on runoja, rakkaudentunnustuksia ja joskus jopa huumoria kuten tässä:
" Minähän sanoin, etten voinut hyvin."










People have read this post.

torstai 13. maaliskuuta 2014

Ei ymmärrä ei.

Astun ulos trattoriasta  ystäväni Graziellan kanssa.
Olimme viettäneet mukavan naistenillan ja hyvästelemme nyt toisiamme italialaisittain poskisuukoin. Baci baci! Ciao Ciao!

Lähden kävelemään autoani kohden ja vilkaisen samalla taakseni.
Graziella heiluttaa minulle innokkaasti.
Heilutan iloisesti takaisin jatkaen kävelyä.
Takaani kuuluu huuto: "Leilaaaaa!!"

Koskahan minä opin, että kun italialainen heiluttaa kättä, ei suinkaan tarkoita " Hei hei!" vaan  "Tule tänne!"

Italiaanot käyttäytyvät joissain tilanteissa täysin vastakohtaisesti kuin suomalainen minäni.

Kun minulta kysytään: "Come stai?" "Mitä kuuluu?", vastauksen pitäisi olla lyhyt ja ytimekäs: " Bene." "Hyvää."

Tämä on vain tervehdys.

Minäpä innostun kertomaan nuhastani, perheriidoista, ja että olen laihtunut pari kiloa.( Olisinkin.Tämä oli vain esimerkki.)
Italialainen katsoo minua kummastuneena kulmiensa alta.

Jos sitten satut italialaiseen perheeseen ruoka-aikaan, niin ihan varmasti sinutkin kutsutaan pöytään syömään.

Tämä on kohteliaisuus, johon kuuluisi vastata:" Ei kiitos, syökää rauhassa. Anteeksi että tulin häiritsemään."

Minä, mielestäni kohteliaana, istun heti pöytään , kun kerran pyydetään.
Kunnes muistan yhtäkkiä, miten minun olisi pitänyt käyttäytyä, ollakseni hyväkäytöksinen perheen silmissä.

Myöhäistä.
Olen jo nielaissut puolilautasellista pastaa ja melkein lasillisen punaviiniä.

"Vastakohta-ajattelu" kärjistyi huippuunsa, kun olin mieheni kanssa kylässä sukulaismummolla.

Kaikki mummothan haluavat olla supervieraanvaraisia.
Niin tämäkin.

Juotiin kakkukahvit ja päälle "kiitos kiitos". Eli kaikki meni loistavasti.

Kunnes mummo teki kysymyksen:
"Haluatko jotain muuta?"
Katastrofi alkoi.

Italialainen 3- vuotias lapsikin ymmärtäisi vastata kohteliaasti:
"No grazie!" " Ei kiitos! ".

Minä en.
Jos joku tarjoaa, niin on KOHTELIASTA ottaa vastaan.
Olimme oravanpyörässä.

Mummo tarjosi minulle kaiken mahdollisen, odottaen, että sanoisin "Ei kiitos", jotta voisi lopettaa tarjoamisen.
Minä söin  ja join kaiken, kohteliaana  ihmisenä:
Suklaata, mehua, karamellejä, pähkinöitä, coca-colaa, jäätelöä ja pastaa.
(Ei sentään.)

Kun olin syönyt kaiken sen, mitä mummon kaapeista löytyi,
mummo katsoi minua silmiin epätoivoisella  katseella, otti hedelmäkulhosta viimeisen banaanin  ja huokaisi:
"Haluatko banaanin?"

Minä reippaalla äänellä:" Kyllä kiitos!"

Ei ymmärrä ei.

PS.Kuvassa  tämä kohtelias nainen odottelee kahviaan.











People have read this post.

tiistai 11. maaliskuuta 2014

Maanjäristys

Herään yöllä siihen, että sänkyni keikkuu.
Olen salamana pystyssä, sillä tiedän mistä on kyse.
Maanjäristys.
Muutama sekuntti ja järistys on ohi.
Hyppään takaisin sänkyyn ja nukahdan saman tien.
Kumma miten ihminen sopeutuu kaikkeen, maanjäristyksiinkin.

Vaikka tietysti on kuukausia ja jopa vuosia, että maanjäristyksiä ei edes huomaa koska maaperäkerrosten liikehdintä on rauhallisempaa.

Viime päivinä järistyksiä on ollut useita, jopa parikin päivässä. Richterin asteikolla pieniä järistyksiä, mutta keskipisteenä on Spoleton kaupunki, jossa asun, joten maanpinnan liikkumisen tuntee voimakkaana.
Kun sohva keikkuu ja ikkunat helisevät, olo on turvaton.

Ukkosta ja salamaa voit mennä pakoon seinien sisälle, mutta maanjäristystä et pääse pakoon minnekään. Korkeintaan voit seistä ulkona aukiolla, jotta päällesi ei kaadu esineitä tai pahimmassa tapauksessa osa kattoa tai seinää.

Maanjäristyksiä on pystysuoraan ja vaakasuoraan, tai kumpikin peräjälkeen.  Olen kokenut tämänkin sängyssä yöllä, kuinka sänky ensin hyppii ja heti perään heiluu.

Uudemmat talot ovat  rakennettu niin, että seinät antavat periksi heilumalla järistyksen liikkeen mukana, näin seinät eivät tuhoudu. Näky on silti aika hurja kun seisot kantavan seinän vieressä, ja lattia likkuu edestakaisin silmiesi edessä.

Kun järistys yllättää, niin järkevintä on  jäädä seisomaan kantavan seinän viereen,  kahdesta syystä: 1. Kestää parhaiten, joten on turvallisin paikka.
Ensimmäisinä tuhoutuvat raput ja parvekkeet koska ovat rakennettu  "tyhjän päälle"
2. Maanjäristys kestää sekuntteja, et ehdi juoksemaan ulos asti, joten on vielä todennäköisempää, että päällesi kaatuu joku esine tai seinä jos lähdet juoksemaan ulko- ovea kohti.

Pelottavin on tunne yöllä pimeässä, varsinkin jos saman yön aikana on parikin järistystä. Epäilys siitä, että onko kyse alkujäristyksistä ja tulossa vielä "se suuri" saa sinut viettämään yön kadulla.
Katu on täynnä ihmisiä.
Onneksi joukossa on  "napolilainenkin", joka saa hymyn huulille alkaessaan huudella:  "Lämpimiä croissantteja! Kuumaa espressoa!"

PS. Kuva Spoletosta.










People have read this post.

perjantai 7. maaliskuuta 2014

Lomalla Ikeassa

Silloin kun tulee itku silmään jokaisesta facebookin Suomikuvasta, ja katselen huuli räpättäen neljä tuntia yhteen- menoon suomalaista (kymmenen kertaa nähtyä) sarjaa DVD ltä, niin tiedän , että on aika lähteä lomalle.
Ikeaan.
(Annan jopa anteeksi sen, että firma on ruotsalainen.)
Ikea on minulle pieni Suomi keskellä Italiaa.

Alkuvuosina pankkikortti kävi kuumana, olisin ostanut kaiken sen mikä muistutti minua kotimaastani: Aalto tuoleista pussilakanoihin ja lautasliinoihin.
Vuosien myötä olen tullut hillitymmäksi ja viisaammaksi, jotta ei tarvitse ottaa lainaa " ikeaostoksia" varten.

Nautin suomalaisesta sisustustunnelmasta
ja " suomitavaroiden" hypistelystä.
Istuskelen sohvalla ja katselen ympärilleni haaveillen kotimaastani.
Ohikulkijatkin näyttävät minusta jotenkin niin suomalaisilta. (suggestiota?)

Ruokaosastolla  on ongelmia.
En kertakaikkiaan osaa päättää, mitä on pakko jättää hyllyyn.
Ostoskärry tulee täyteen sillejä, Kallen kaviaaria, tummaa leipää, suklaata ja salmiakkia.
(Suuri osa niistä onkin sitten jo ahmittu automatkalla kotiinpäin.)

Vaikka ei Ikeasta tyhjin vatsoin kotiin lähdetä.
Tarvitsen kaksi tarjotinta  (muistaisin)
siihen kaikkeen ruokaan mitä kerään lautasille.( Huom! lautasille!)
On mahdotonta valita lihapullien ja lohen väliltä, joten sinne vaan kaikki lautaselle päällekkäin.
Syön jopa hillot, joita inhosin lapsena.
Äitini pakotti minua syömään niitä. (Terveellisiä.)
No, ei ole jäänyt traumoja, hyvin menee alas nekin. (Kun asuu Italiassa)

Harmi vain, että Ikeassa ei ole postilaatikkoa. Lähettäisin kortteja tutuille: Terkkuja lomalta Ikeasta! Ollaan nautittu ja levätty. Leila











People have read this post.

keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Kevätshoppailua

Kevät on tullut Italiaan:
Aurinko paistaa siniseltä taivaalta, hedelmäpuut kukkivat, ruoho vihertää, perhoset lentelevät ja kärpäset pörräävät.
Lämpötila +22°.

Tästä ihanuudesta huolimatta, aion viettää aamupäiväni sisätiloissa: Shoppaillen.
Kaikki naiset tietävät, miten sadepäivät ja aurinkoisetkin ilmat unohtuvat kun pääsemme kauppaan sisälle.

Kevätnilkkureita! Satoja! Syötävän ihania! ( Kiva sanonta minusta, vaikka vähän outo kun tarkemmin ajattelee.)
Tässä kohtaa minusta tulee  "kaksoispersoonallisuus", niinkuin aina shoppaillessa.
Italialainen persoonallisuuteni himoitsee  vaaleita ,korkeakorkoisia, "timantteja" varsissa saapikkaita,
mutta suomalainen persoonallisuuteni (lue äidiltä peritty järkevyys) käskee olla italianon hiljaa ja kehottaa ostamaan käytännölliset, matalakorkoiset nilkkurit.

Jätän asian hautomaan , ja persoonallisuudet pohtimaan ratkaisua, ja kävelen laukkuosastolle.

Laukut ovat minulle tauluja.
Minulta ei jää huomaamatta yksikään ohi kulkeva laukku.
(Naisten käsivarsissa tietty.)

Ostan yleensä pari "hyvää ja ajatonta" laukkua vuodessa: Tumman talvilaukun ja vaalean laukun kesäksi.
Olen tehtaanmyymälöiden netti- info: Luulen, että ei ole olemassa tehtaanmyymälää ( ainakaan Keski- Italiassa),missä minä en olisi käynyt ostoksilla.
Parhaimmillaan olen löytänyt 350 euron laukun 90 eurolla.
Silloin tekisi mieli hyppiä tasajalkaa ilosta!
Voi olla , että olen joskus hyppinytkin.
Huomaamattani.

Voi ei ! Kello on melkein yksi, eivätkä persoonallisuuteni ole vielä päässyt yhteisymmärrykseen.
Pakko juosta kotiin. Palataan asiaan iltapäivällä.
Italialaiset syövät klo. 13 oli nälkä tai ei. Siitä ei keskustella.

Koiranikin odottaa kuppinsa edessä "pranzoa" klo. 13.
Nappuloita ja parmisaaniraastetta päälle.
Tietysti.
Italialainen koira.










People have read this post.

lauantai 1. maaliskuuta 2014

Giada

Tulen töistä kotiin väsyneenä.
(Oletko koskaan hoitanut pariakymmentä kaksivuotiasta vaippapeppulasta 8-tuntia päivässä?
Se on työtä se.)

Avaan ulko-oven; Giada seisoo eteisessä moppi kädessä ja huikkaa: "Ciao Leila! (leveä hymy) Odota ! Lattia on märkä!"
( käskevä katse).

Thomaksen tyttöystävä, touhutäti, naururastas on tullut taloon.
Siis kotiini.
Giada opiskelee Bolognan yliopistossa, ja kun tulee lomalle  Umbriaan, menee ensin vanhemmilleen.
Kylään.
Ja asuu meillä.
Meillä kun on kuulemma
"niin mukavaa".
(Giada on ainoa lapsi, joten kotona voi olla pitkästyttävää.)

Thomas ja Giada seurustelevat siitä lähtien, kun Giada oli 14- vuotias, joten hänestä on tullut "munkin tyttö".
Ja joskus myös anoppi.

Välillä hän unohtaa, että olen tehnyt parikymmentä vuotta sitä "oikeaoppista italialaista tomaattikastiketta" , ja huikkaa minulle niskan takaa neuvoja.

Giada tuo iloa kotiini.
Nauru raikaa huushollissamme, kun hän pyörii Thomaksen ylisuurissa jalkapalloverkkareissa ja touhuaa.

Kerran hän oli leiponut n.150 korvapuustia.( En liioittele!)
Ruokahuoneen pöydällä oli kymmenen lautasellista korvapuusteja.
Voitte kuvitella mitä tapahtui, kun näin ne.
Anoppi kävi korvapuustien kimppuun oikein kunnolla.

Turha naureskella.
Ole vuosi syömättä pullaa, ja katsellaan sitten miten sinä reagoit.

Eikä tässä kaikki; top on vielä kertomatta: Giada on leiponut ruisleipääkin.
Että sellainen italialainen likka.

Ja kun muut italialaiset aamupalalla juovat cappuccinoa ja syövät croissanttia, Giada ei.
Giada juo piimää.

Suorasukaisuus on miniäni tavaramerkki.
Tässä pari esimerkkiä:
1.
Jos kahvilassa saa huonoa espressoa, niin Giada informoi henkilökuntaa: "Olipa teillä pahaa kahvia. Vaihtakaa kahvimerkkiä.
2.
Thomaksella oli ylioppilaskirjoitukset ; englannin suullinen koe. Ennen kokeen alkua Giada ( 15v.) pysäytti englanninopettajan käytävällä selittäen: "Koittakaa ymmärtää
Thomasta, tietää ja osaa mutta on vähän ujo, jännittäjä tyyppi. Ottakaa se huomioon."

Yksinkertaisesti. Giadasta ei voi olla tykkäämättä.

PS.Kuvassa, ylisuuren laakeriseppeleen alta, hymyilee vastavalmistunut kandigiada.










People have read this post.