tiistai 26. kesäkuuta 2018

Päivällinen italialaisille

Ovikelloni soi, avasin oven.
Edessäni seisoi kaksi italialaista mummoa valmiina päivälliselle.
80-ja 82-vuotiaat korkokengissä tyylikkäinä,
helmet kaulassa ja varpaankynnet punaiseksi lakattuina.
Kampaajallakin oli selvästi käyty.

Miten olin unohtanut, että italialaiset eivät lähde koskaan kotoaan ihmisten ilmoille kuin "viimeisen päälle", vaikka kotona liikkuisivat kanalassa työtakissa, tai vaikka ikääkin olisi jo melkeinpä sata lasissa.

Olin kokannut iltapäivän pyörien keittiössä ympäriinsä.
Tulos oli:
Alkupalaksi tartiineja savulohella, parmisaanikukkakaalia, voilla maustettuja uusia perunoita ja poronleikettä.
Sitten sienillä täytettyä pastaa, tomaatti-parmisaani kastikkeessa.
Pääruoaksi loimulohta ja salaatti.
Jälkkäriksi valkosuklaajäätelöä ja mustikoita.

Päätimme Esterin kanssa olla kertomatta mummoille että leikkele oli poroa, sillä italialaisille poron syöminen on hiukan outoa, kuten suomalaisille italialaisten kanin syöminen.
Sanoimme totuuden vasta kun poro oli turvallisesti mummojen vatsoissa, mutta tykkäsivät siitä niin, että päättivät viedä sitä kotiinkin, samoin kuin loimulohta.

Ruokailun jälkeen, maha täynnä, mulla alkoivat silmät olla  lurpallaan ja ajattelin, että varmasti mummotkin lähtevät välittömästi yöunille, kun olivat matkustaneet, eivätkä edes nukkuneet edellisenä yönä.
Väärä arvio.

82-vuotias veti käsilaukusta pelikortit esille ja heitti pöytään. Siinä sitten pelasivat  korttia muutaman iltayön tunnin  Petrikin, Esterin veljen Emanuelin ja Esterin kanssa.
Minä nuokuin pää pöydän päällä.

Puoleltaöin päättivät lähteä.
Kotiin?
Ei.
Järvenrantaan katsomaan keskiyön aurinkoa.

Kun he lähtivät, katselin parvekkeelta heidän etääntyviä selkiään.
Iloinen puheensorina ja Esterin nauru kaikuivat  hiljaisessa kesäyössä.
Emanuele kulki kaulakkain toisen mummon kanssa.
80-vuotias isoäiti ja 29-vuotias lapsenlapsi.

Olin unohtanut tämänkin italialaisista.
Hellyyden yli ikäpolvien.
Katselin heitä kyyneleet silmissä huokaisten ajatukselle, että toivottavasti mullakin on joskus lapsenlapsi, joka kulkee vielä aikuisenakin tämän mummon kanssa kaulakkain.