torstai 28. kesäkuuta 2018

Koiran elämää Italiassa

Italiassa on ollut muutaman vuoden  laki, että koirat saa viedä joka paikkaan paitsi ruokakauppaan.

Koira ajatellaan perheenjäseneksi, joten sillä on oikeus kulkea perheen mukana, oli sitten kyse rantalomasta tai ravintolaillallisesta.

Rantalomakohteissa on myös koirarantoja, mutta koiria voi kävelyttää rantaviivallakin yleisillä rannoilla, tai pitää  rantatuolien  alla ja  läheisyydessä. Tietysti aina kiinni.

Vesijuomapisteissä on myös koirille oma vesiastiansa, samoin kuin monissa rantakahviloissa vesikuppi toivottaa koirat tervetulleiksi.
Maxim on kyllä hiukan nirso niille, haluaa oman tutun kuppinsa, joten kuljetan yleensä vettä ja kuppia mukanani.

Koiria näkee paljon ja joka puolella.
Kun menen illalla rantaravintolaan syömään, pöytien alta kurkkii neljäkin eri koiraa oman Maximini lisäksi.
Niistä ei lähde ääntäkään.
Koirat ovat tottuneet italialaiseen  ravintolaelämään, eikä  kukaan kiinnitä niihin huomiota tai pahastu tilanteesta.

No, entäs allergiset ja koirapelkoiset?
Minä olen noista kumpaakin, mutta allergia  ei tartu toisesta pöydästä jos en itse mene möyrimään koiran kanssa pöydän alle.
Istun omassa pöydässäni ja nautin illasta.
Ei niitä koiria voi pelätä, päinvastoin tuovat inhimillistä tunnelmaa ravintolaan.

Asuinalueellani oli tien vieressä kakkapussipisteitä, mistä sai koiralle pussin, sillä kakkien jättäminen tien varteen on kielletty.
Noita samoja olen nähnyt Tampereellakin ainakin Pyynikillä.

Mutta tänään luin artikkelin Italiasta, miten Veronassa joku oli saanut monen sadan euron sakot, koska koira oli pissannut tien varteen, eikä omistaja ollut pessyt sitä.
Käytäntö jo joissain muissakin kaupungeissa:
Koiranomistajat kulkevat vesipullo kädessä, mistä heittävät vettä koiran pissan päälle.

Onhan pissan pesu järkevääkin 40-asteen kuunuudessa, jotta ei haise auringon paahtaessa.

Tällaista se on.
Auringossa lököttämistä ja ravintolaillallisia.
Koiranelämää  Italiassa.

Kuvassa Maxim kanssani kyläjuhlilla. Maistuisi katkaravut sillekin.