torstai 13. maaliskuuta 2014

Ei ymmärrä ei.

Astun ulos trattoriasta  ystäväni Graziellan kanssa.
Olimme viettäneet mukavan naistenillan ja hyvästelemme nyt toisiamme italialaisittain poskisuukoin. Baci baci! Ciao Ciao!

Lähden kävelemään autoani kohden ja vilkaisen samalla taakseni.
Graziella heiluttaa minulle innokkaasti.
Heilutan iloisesti takaisin jatkaen kävelyä.
Takaani kuuluu huuto: "Leilaaaaa!!"

Koskahan minä opin, että kun italialainen heiluttaa kättä, ei suinkaan tarkoita " Hei hei!" vaan  "Tule tänne!"

Italiaanot käyttäytyvät joissain tilanteissa täysin vastakohtaisesti kuin suomalainen minäni.

Kun minulta kysytään: "Come stai?" "Mitä kuuluu?", vastauksen pitäisi olla lyhyt ja ytimekäs: " Bene." "Hyvää."

Tämä on vain tervehdys.

Minäpä innostun kertomaan nuhastani, perheriidoista, ja että olen laihtunut pari kiloa.( Olisinkin.Tämä oli vain esimerkki.)
Italialainen katsoo minua kummastuneena kulmiensa alta.

Jos sitten satut italialaiseen perheeseen ruoka-aikaan, niin ihan varmasti sinutkin kutsutaan pöytään syömään.

Tämä on kohteliaisuus, johon kuuluisi vastata:" Ei kiitos, syökää rauhassa. Anteeksi että tulin häiritsemään."

Minä, mielestäni kohteliaana, istun heti pöytään , kun kerran pyydetään.
Kunnes muistan yhtäkkiä, miten minun olisi pitänyt käyttäytyä, ollakseni hyväkäytöksinen perheen silmissä.

Myöhäistä.
Olen jo nielaissut puolilautasellista pastaa ja melkein lasillisen punaviiniä.

"Vastakohta-ajattelu" kärjistyi huippuunsa, kun olin mieheni kanssa kylässä sukulaismummolla.

Kaikki mummothan haluavat olla supervieraanvaraisia.
Niin tämäkin.

Juotiin kakkukahvit ja päälle "kiitos kiitos". Eli kaikki meni loistavasti.

Kunnes mummo teki kysymyksen:
"Haluatko jotain muuta?"
Katastrofi alkoi.

Italialainen 3- vuotias lapsikin ymmärtäisi vastata kohteliaasti:
"No grazie!" " Ei kiitos! ".

Minä en.
Jos joku tarjoaa, niin on KOHTELIASTA ottaa vastaan.
Olimme oravanpyörässä.

Mummo tarjosi minulle kaiken mahdollisen, odottaen, että sanoisin "Ei kiitos", jotta voisi lopettaa tarjoamisen.
Minä söin  ja join kaiken, kohteliaana  ihmisenä:
Suklaata, mehua, karamellejä, pähkinöitä, coca-colaa, jäätelöä ja pastaa.
(Ei sentään.)

Kun olin syönyt kaiken sen, mitä mummon kaapeista löytyi,
mummo katsoi minua silmiin epätoivoisella  katseella, otti hedelmäkulhosta viimeisen banaanin  ja huokaisi:
"Haluatko banaanin?"

Minä reippaalla äänellä:" Kyllä kiitos!"

Ei ymmärrä ei.

PS.Kuvassa  tämä kohtelias nainen odottelee kahviaan.











People have read this post.