maanantai 18. helmikuuta 2019

Ikävöiden

Aamuauringon säteet valaisevat keittiötä
puoleksi kiinni olevien ikkunaluukkujen raoista.

Seisomme keskellä lattiaa paljain jaloin
yöstä viileiden marmorilaattojen päällä.
Syleilet minua kuten joka aamu.
Otat   kasvoni hellästi käsiesi väliin, katsot minua syvälle silmiin ja sanot kuiskaten:
"Niin kauan kun nämä kirkkaat silmät pysyvät auki, minä pidän  sinusta huolen."

Nämä sanat ovat kantaneet minua vuosia, olen saanut niistä voimaa, luottamusta, rauhaa.

Sellainen sinä olit Sergio, sinä huolehdit rakkaudella kaikista elämääsi kuuluvista ihmisistä, ja minulla oli kunnia ja siunaus olla sydämesi valittu.

Viimeisen vuoden asuimme kaukana toisistamme,
mutta vaikka emme olleet fyysisesti yhdessä,
sydämemme eivät olleet eronneet.
Kummallekin oli elintärkeää
toisen henkinen läsnäolo.

Kerroit , miten arkisissa askareissakin olin kanssasi
ja mietit päiväni kulkua:
Olinko nukkunut hyvin tai oliko minulla huolia.

Iloitsit rehellisesti onnellisuudestani,
se teki sinutkin onnelliseksi.

Mutta sitten tuli se päivä
että Taivaan Isä kutsui sinut luokseen.
Juoksemaan maratonia vihreille niityille pilvien päälle.

Tiedän että sinun on hyvä olla  siellä ja että sinä haluaisit,
että olen onnellinen täällä  pilvien alapuolella.

Anna anteeksi
että vielä en kykene siihen.
Ikävöin sinua epätoivoisesti.
Edes vuodattamani tuhannet kyyneleet eivät tuo helpotusta,
ei lohtua.

Hiljalleen tallennan sydämestäni muistoja
kerätäkseni aarteen,
joka saa minut tuntemaan
niinkuin et olisi koskaan lähtenytkään.

Tämä on viimeinen postaukseni blogiini -Terkkuja Leilalta Italiasta-.

Tämä blogi ja te lukijat
olette antaneet paljon iloa elämääni.
Kiitos!
Leila