keskiviikko 19. elokuuta 2015

Pulinoita

Sain joku aika sitten Annalta haasteen hänen blogissaan: http://.anniinankulma. blogspot.it.
Anteeksi Anna,  että vastaan vasta nyt kysymyksiisi,  on ollut niin kiireistä: uimista,  tai siis kellumista meressä, auringonottoa, illallisia ystävien kanssa kyläjuhlilla ja vessaakin on pitänyt pestä ja sellaista.
Anna osaa kirjoittamisen taidon, ja tekee sen lisäksi persoonallisesti, kevyesti ja leppoisasti, joten menkäähän kurkkimaan hänen blogistaan, millaista on elää Milanossa.

Tämän haastattelun tarkoitus on tuoda esille blogeja, ja tutustua bloggareihin blogien takana,
niinpä olisi kiva, jos mahdollisimman moni muukin bloggari vastaisi  kysymyksiin ja julkaisisi sitten vastaukset omalla blogisivullaan.
Vastaathan sinäkin!
Grazie!

Tässä näitä kysymyksiä, ja minun rehellisiä "puheripulivastauksiani":

1. Mitä sinulle merkitsee olla suomalainen?

-Kaikkea.
Siellä olen kasvanut tällaiseksi ihmiseksi, aikuiseksi ja naiseksi.
Suomi on tehnyt minusta minut.
Jos olisin japanilainen,  olisin pidättyväisesti hymyilevä hento, pieni nainen, mutta koska olen suomalainen, olen suorasukainen, hölmöyteen asti rehellinen nainen, joka tarvitsee yksinäisyyttä ollakseen tasapainoinen, vaikka viihtyy seurassakin, ja käyttää 40-numeron kenkiä.
Olen kävelevä  Suomi  Italiassa.
Perusluonne ja ulkomuoto ovat  kotisuomesta, Italia on antanut siihen vain joitain vivahteita vuosien myötä.

2 . Mikä on mullistavin muutos elämässäsi?

-Muutoksia on ollut paljon, olen aina pelännyt enemmänkin paikalleenjäämistä kuin muutoksia.
Että minulla ei olisi rohkeutta tehdä tai vastaanottaa elämälleni riskialttiita mutta positiivisia muutoksia.
Muutos on pelottavaa, mutta myös tarpeellista, jotta elämä on elämää, mielenkiintoista seikkailua.
Viimeaikaisin mullistavin muutos on ollut se,  että kumpikin poikani, sekä Petrik että Thomas , on muuttanut Suomeen asumaan.

Lähdin parikymppisenä Italiaan, pyöräytin pari poikaa, joille puhuin suomea ja Suomesta, jotta hekin oppisivat rakastamaan äitinsä kotimaata.
Oppivathan he.
Lähtivät Suomeen.
Äiti jäi kun nalli kalliolle Italiaan syömään pizzaa.
Ikävä on.

3. Miten hemmottelet itseäsi?

-Kesällä extemporè ulkonasyönti- illallisilla tähtitaivaan alla, pimeässä kesäillassa, heinäsirkkojen sirkuttaessa ympärillä.
Niinä hetkinä huokailen onnesta, että asun Italiassa.
Talvella takkatulen ääressä.
Paistellen pihvejä Sörtsön kanssa.
Voiko takkatulen ääressä tehdä jotain muutakin?

4. Millaisesta kodista haaveilet?

-En ole koskaan haaveillut olevani rikas, kunhan rahat riittävät elämään, missä on myös iloja.
Mutta auta armias kun puhutaan minkälaisen kodin haluaisin!
Ison ja upean,  missä alakerrassa valtava sali, open space lasiseinillä, maisemana meri.
Luksuskylppäreitä jokaiseen makuhuoneeseen, missä marmorinkiilto häikäisee silmiä.
Parinkymmenen hengen tukeva, kokopuinen antiikkipöytä keskellä lattiaa.
Sen ympärille istumaan ja nauttimaan italialaisesta ruoasta, viinistä ja mukavasta illasta, ystävät, tutut, ja  joku tuntematonkin.
Ei ole niin nöpön nuukaa, vaikka ei tunnettaisikaan, aina yhdelle ihmiselle paikka löytyy.

5. Minkä kotikeittiösi salaisuuden haluat jakaa meille muille?

-Kaikista tuoreista vihanneksista tulee kevyitä ja namnam-hyviä pastakastikkeita.
Voit käyttää melkein mitä tahansa, munakoisoista kesäkurpitsoihin ja latva-artisokkaan tai tuoreisiin tomaatteihin.
Heität vihannekset tehosekoittimeen ja kastike on valmis.
Voit lisätä valkosipulia, sipulia tai vaikka anjoviksen paloja  tai mozzarellaa, vain mielikuvitus rajana.

6. Mikä sinua ärsyttää juuri  nyt?

-Miten lehtikirjoitukset ovat puolueellisia ja poliittisia, yksityisten ihmisten näkemyksiä ja mielipiteitä, mutta ne esitetään tietona ja totuutena.

7.  Mikä saa sinut hyvälle tuulelle?

-Yllätykset.
Kun joku rakkaistani on tulossa yllättäin Italiaan luokseni, tai kun avaan ulko-oven, ja kotona odottaa katettu pöytä ja lempiruokani.  Kiitos Sörtsön!

8. Jos edessäsi olisi nyt ammatinvalinta, mitä haluaisit tehdä?

-Haluaisin olla ihan oikea kirjailija.
Yksi kirja ei tee kirjailijaa, mutta antaa kokemusta.
Toivon saavani mahdollisuuden jatkaa kirjoittamista ja kehittyä siinä sekä kielellisesti, että persoonallisessa tyylissä.

9. Millä tavoin yllätät sinulle tärkeän ihmisen?

-Antamalla omastani; 
aikaa, vieraanvaraisuutta, iloa, saadakseni toiselle hyvän mielen, ja osoittaakseni, että välitän.

10. Kolme asiaa, joista iloitset nykyisessä elämäntilanteessasi :

-Omani ja rakkaitteni terveys, sitä osaa arvostaa kaksin verroin sen jälkeen kun on ollut vastoinkäymisiä.
-Seesteinen ja tasapainoinen elämä pienine iloineen.
- Huhhuh-helteet on ohi, mutta kesä jatkuu vielä pitkään, ja saan jouluksi rakkaitani Suomesta syömään kinkkua kanssani.

11. Mitä toivotat lukijoillesi? 

- Toivotan elämää, missä jokainen päivä on eletty, meillä kun on vain yksi elämä. Ja toivoisin lukijoiltani paljon kommentteja postauksiini, sillä niiden kautta opin tuntemaan teitä lähemmin ja keskustelu muuttuu henkilökohtaisemmaksi. Ettei tarvitse täällä itsekseen pölistä.













lauantai 15. elokuuta 2015

Tiimityöskentelyä

Tommi - poikani oli unohtanut maksaa jokavuotisen autoveron, joten postissa tuli karhukirje ja maksulappu peloitteluineen sakoista, jollei veroa makseta välittömästi.

Thomas asuu tuhansien kilometrien päässä verotoimistosta, siellä Finlandiassa,  joten meidän vanhusten piti lähteä verotoimistoon hoitamaan asiaa.
Lupasin lähteä Sörtsön mukaan kahdesta syystä: 1. Hänen ei tarvitsisi yksin jonottaa tuntitolkulla täpötäydessä toimistossa , kun tiedän miten nämä asiat hoidetaan sutjakasti  Italiassa.
2. Verotoimiston vieressä on kenkäkauppa.

Voit selvitä jopa tunnissa tai parissa, jos olet onnekas, että virkailija ei lähde välillä kahvitauolle,  jättäen lapun lasiin: "Ritorno subito" eli "Palaan heti".
Heti tarkoittaa n.30-40 minuuttia, sillä virkailija ei mene kahville takahuoneeseen,  vaan keskustan kahvilaan viiden kilsan päähän, sieltä kun saa kaupungin parhaat croissantit.

Astuimme sisälle toimistoon, missä oli kolme miesvirkailijaa istumassa, jokainen omassa kopissaan, lasiluukkujensa takana valmiina palvelemaan asiakkaita.
Hiphei ja hurraat!  Sali oli melkein tyhjä, edellämme oli vain yksi naisasiakas.
Otin numerolapun ja tuijotin tyytyväisenä digitaalitaulua vaihtuvine numeroineen.
Tästähän selvitään nopeasti!

Väärin.
Italialaisilla kun on taito yllättää,  koskaan ei tiedä varmasti, mitä seuraavaksi tapahtuu.

Meidän numero  oli A67.
A tarkoitti laskujen maksajia, lisäksi oli  B-jonotusnumero muiden asioiden selvittelyyn.
Istuimme pehmustetuille penkeille, ja odotimme vuoroamme.
Taululta kuului "DIN!" ja tuli esille  numero A66.
Ainoa meidän lisäksi salissa oleva asiakas, siis se nuori nainen, meni luukulle yksi.
Herra luukkuyksi lähetti hänet välittömästi luukulle kolme, selkänsä taakse, tämä asia kun hoidetaan vain luukulla kolme.

Tiesin, että tästä ei hyvää seuraa.
Nainen meni luukulle kolme hoitamaan asioitaan.
Herra luukkukolme oli innokas työntekijä; täytettiin papereita, keskusteltiin vaihtoehdoista, soitettiin johonkin ja puhuttiin ja puhuttiin.

Herra luukkukaksi,  näiden kahden välissä opiskeli kovasti jotain.
Luulisin, että millainen on hyvä asiakaspalvelu.
Kännykällä.
Ei ottanut edes ääntä pois mokoma.
Salissa kaikui  piip-piip-piip-piip, kun ukko kommentoi facebookissa kavereittensa lomaterveisiä.

Näyttötaululle ilmestyi B67, luukku yksi.
Meillä oli A.
Herra luukkuyksi käytti tilaisuutta hyväkseen, sillä eihän salissa ollut B-asiakkaita.
Takahuoneesta ilmestyi joku kaveri, jonka kanssa vaihtoivat kuulumisia nauraen iloisesti.

Sali oli tyhjä.
Vuoroaan odottivat vain kaksi yksinäistä: Leila ja Sörtsö.
Luukkuyhdellä oli hauskaa, mukaan jutusteluun oli ilmestynyt takahuoneesta myös ponnaripäinen nainen.
Olikohan takahuoneessa enemmänkin jengiä?
Bileet?
Luukkukaksi tuijotti iphoniaan hymyillen tyytyväisenä, tuskinpa edes muisti olevansa työpaikalla.
Luukkukolme veti laatikosta koko ajan uusia papereita byrokratian kiemuroihin ja selitti asiakkaalle papereiden täyttämistä.

Me odotimme.
Yhtäkkiä luukulla yksi jutut loppuivat ja virkailija jäi yksin.
Samassa digitaalitaulu kilahti ; A67, luukulle 1.
Sörtsöni käveli ripeästi luukulle, ja minä jäin tarkkailemaan tilannetta.
Herra luukkuyksi sanoi Sörtsölle kohteliaasti:
"Ole hyvä ja mene luukulle kolme, tämä asia hoidetaan siellä."
Vai niin.

Sörtsörukka meni odottamaan luukulle kolme, herra luukkukakkosen kännykän näpytys taustamusiikkinaan.
Kun nainen luukulla kolme nousi vihdoin tuolistaan, ja Sörtsö pääsi asioimaan, aikaa oli kulunut 50-minuuttia siitä kun olimme astuneet sisälle tyhjään toimistoon.

Minä olin ymmärtänyt hyvin tänä aikana virkailijoiden tehtävänkuvat:
Herra luukkuyksi lähettää luukulle kolme.
Herra luukkukaksi hoitaa sosiaalista elämäänsä naamakirjan kautta.
Herra luukkukolme hoitaa työt.

Tämä on italialaista tiimityöskentelyä.









keskiviikko 12. elokuuta 2015

Sattuuhan sitä

Olin viikon Tortoretossa, merenranta-asunnollani  kuumuutta paossa.
Nautin oikein olan takaa merestä,  auringosta ja iltaisin romanttisista rantaravintoloista ja kyläjuhlista.
Jengiä riitti, kun elokuu italialaisten lomakuukausi.

Eräänä aamuna menin keskustan apteekkiin, niin ei löytynyt parkkipaikkaa, joten parkkeerasin jalkakäytävän viereen.
Minusta siinä oli hyvä parkkipaikka nopealle apteekissa kävijälle.
No, taisi siinä kohtaa olla mutkakin ja mikälie risteys.
Lappuliisa juoksi perääni, mutta italialaismummo hellehatussaan ehti ensin, minua auttamaan.
Jäi seisomaan keskelle tietä, pysäytti liikenteen ja hoputti minua: "Nyt lähde nopeasti, ennenkuin saat sakot."
Sinne jäi Lappuliisa nielemään Pandani pakokaasupilveä.
Kiitos mummelin!

Kuumuus on noussut minulla hattuun,  ja teen vieläkin omituisimpia juttuja kuin yleensä hössöttäessäni.
Yhden päivän aikana olin kulkenut kaupungilla paitapusero nurinpäin päällä, istunut  autoni takapenkille, unohtaen että olen itse se kuski, ja laittanut juuston haarukoitten ja veitsien sekaan pystyyn kuivaustelineeseen,  enkä jääkaappiin,  minne juusto yleensä laitetaan.

Mutta nämä hölmöilyt eivät vedä vertoja sille, mitä tein hotellin uima-altaalla.
Saksalaiset ja ranskalaiset makasivat tyylikkäästi aurinkotuoleissaan, kylmät juomat  kädessä uima-altaan reunoilla,  kun saavuin paikalle.
Italiassa uimalakki on pakollinen uima-altaalla, joten kaivoin laukustani omaa mustaa uima-hattuani,  laittaakseni sen päähäni.
Kun änkesin hiuksia sisälle uimalakkiini, tunsin sormissani ison reiän.
Ihmettelin moista,  ja otin lakin pois päästäni.
Tottakai hatussa oli reikä.
Lakki kun ei ollutkaan lakki, vaan mustat alushousut.
Päässäni oli alushousut.
Olin ottanut kiireessä matkalaukusta mustan uimahatun  sijaan mustat alkkarini.
No, sattuuhan näitä.
Päätin silti siirtyä aika nopeasti sisälle asuntooni.

Onneksi eilen , parin kuukauden kuumuuden ja kuivuuden jälkeen, saimme vuosisadan rankkasateen.
Happea aivoillekin, jos hiukan helpottaisi neuroonien työtä.
Vesi tulvi pitkin katuja, sillä korppukuiva maa ei pystynyt imemään vettä nopeasti.
Olimme Sörtsön kanssa autolla liikenteessä ja Sörtsö varoitti minua:
"Ole varovainen kun ajat autolla siltojen alta, sinne kerääntyy vesi ja tulvii,  auto voi  jäädä jumiin veteen."
Lisäsi sitten: "Ai  niin, osaathan sä uida."

Kuvittelin itseni, uimamaisterin uimassa kuravedessä sillan alla ja totesin:  "Ai jaa."



Kuvat: Näillä selviää koko kesän, kun asuu merenrannalla.










tiistai 4. elokuuta 2015

Aleostoksia

Minulta meni melkein kesäalet ohi, kun oli muuta mielessä, kuten merenranta-asunnon  osto.
Jos tämä olisi naamakirja, niin tässä kohtaa olisi nyt hymiö, mutta en viitsi niitä blogiin laittaa, joten kuvitelkaa onnesta hymyilevä naamani.

Eilen sitten jouduin  vahingossa Guessin kauppaan, missä oli 50% ale kaikesta, niin järki  lensi salamannopeasti huithaihin ja ostoshimo  yllätti.

Monissa suomalaisissa blogeissa esitellään jo kauniita itse kudottuja villasukkia, mutta täällä niiden aika on vasta parin kuukauden päästä.
Ette tule koskaan näkemään minun tekemiä villasukkia,  ei onnistu minulta.
Mutta voi olla, että joskus vielä saatte ihailla upeaa kutomaani pannulappua.

Joten teen nyt tällaisen kevyen höpöhöpö  postauksen eilisistä ostoksistani.
En saanut hovikuvaajaa paikalle, joten koittakaa saada jotain selvää epämääräisistä räpsäyksistäni ja kuvitelkaa loput.

Italiassa on tapana, että kesälaukut ovat vaaleita ja talvilaukut tummia.
Näin jopa TV- ssä kuinka eräällä julkkiksella oli musta laukku yhdistettynä kesävaatteisiin, niin kuuluisa muotisuunnittelija teilasi asun tumman laukun vuoksi: Tyylivirhe.
Iltalaukut ovat sitten asia erikseen.

Ostin tämän Guessin laukun puolellahintaa.
Ihastuin puuterinväriin, mihin lisätty mustia yksityiskohtia, ja laukku  on klassisempi malliltaan kuin yleensä Guessin laukut, jotka usein tyyliltään enemmän nuorille.

Helppo yhdistää mustiin vaatteisiin, joita täällä käytetään paljon kesälläkin iltaisin.
Antaa keveyttä esim.mustaan pitkään mekkoon vaalealla värillään.

Mainostanpa makeesti, taidan harkita uraa laukkumyyjänä.

Ps. Tarkkailkaa laukkua, ei pölyisiä ikkunaluukkujani.

Nämä sandaalit ostin, koska täällä on edelleen kuuma kuin huonosti lämmitetyssä saunassa,: 
Saa jalat ilmaa ja helppo vetäistä jalkaan, ei hermoja vieviä kiinnilaitettavia lukkoja ja remmejä, vaan vetäiset vaan jalkaan ja vetoketju takaa kiinni. Helppoa ja nopeaa toimintaa kiireiselle naiselle. Voit tepsutella koko päivän, kahvilan aamucappuccinosta illan aperitiiville ja rantahiekkaan iltabileisiin.