keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Itsevarmat

Istun Rooman bussissa ja tirkistelen ulos ikkunasta kaupunkihulinaa.
Aurinko lämmittää mukavasti kasvojani.

Pysäkiltä hyppää kyytiin viisi nuorta tyttöä. Joku huikkaa: "Hei meidän matikanope on täällä!"
Tytöt juoksevat kohti takapenkkiä ja nauravat iloisesti.
He hyökkäävät opettajaparan kimppuun.
Joku hyppää syliin ja halaa, toinen antaa poskisuukkoja.

Tuijotan ihmeissäni : Miten italialaisnuoret voivat olla niin rohkeita!

Jos minä olisin murrosikäisenä huomannut opettajani takapenkiltä, olisin heti kuiskannut kaverini korvaan: "Varo! Matikanope istuu tuolla takaosassa! Jäädään tähän etuosaan , kuljettajan viereen, ettei meitä huomata."

Tiedä tuleeko tämä itsevarmuus geeneistä, ympäristöstä, vai mistä lie. Joskus se on niin yliampuvaakin, ettei voi suomalaisena muuta kuin nauraa.

Kysypä  italialaiselta: " Do you speak english?"
Vastaus on leveä hymy, katse suoraan silmiin ja "Yes!"
Siihen se englannintaito loppuukin.









People have read this post.

lauantai 22. helmikuuta 2014

Mökkeilyä

Tiinan (siskorukkani) siirtolapuutarhamökillä on hulinaa, kun neljä siskosta perheineen nauttii yhdessä suomalaisesta kesäpäivästä.

Suomi ja italia raikaa: Tiinallakin on italialainen aviomies, ja minun pojillani italialaiset tyttöystävät.
Joku kysyy suomeksi jotain ja toinen vastaa italiaksi. Jos vastaa.
Useimmiten me vain puhumme kaikki yhteen ääneen, eikä kukaan kuuntele.

Kun parikymmentä henkeä juttelee pienellä siirtolapuutarhan pihatilkulla, niin voi olla, että ääniä kuuluu myös naapuriin, vadelmapuskan toiselle puolelle.

Nyt toteat tietysti " kyllähän ne italialaiset tiedetään miten ovat vilkkaita". Meidän perheessä ei pidä paikkaansa. Nämä neljä Tampereen siskosta ovat saaneet geeniperintönä karjalaiselta äidiltä hurjat puheenlahjat.

Onneksi muiden mökkien asukkaat ottavat meidät joka vuosi ilolla vastaan.
Melusta huolimatta.
Yleisessä rantasaunassa juorutaan: "Italialaiset on tullut mökkiin".
Ollaan (kai) joku nähtävyys.

Joskus saamme nauttia
(onneksi) Sörtsön kanssa kahdestaankin mökkeilystä.
Saunomisesta, uimisesta
ja sateesta.

Eräänä tällaisena kesäpäivänä saimme aamupalavieraiksemme
ystävämme Kirsin ja Jarin.

Odotimme vieraita innokkaasti, joten heräsimme aamulla aikaisin juomaan  ensimmäiset kahvikupilliset ja kattamaan ulkopöytää.
( Aurinko paistoi! )

Kirsillä ja Jarilla on 15 lasta ja 37 lastenlasta, tai jotain sinnepäin.
( Älä vaan usko tätä !)
Pöytä notkuu itsetehdyistä herkuista  kun menemme heille saunomaan ja iltaa viettämään.
Kirsi on "hullunhauska tyyppi"
ja Jari Tampereen komein aviomies.

Minun tarjoiluni on
"kaupanvalmispakastekanelipulla10min.
uunissajalämmintäpöytään".

Halasimme toisiamme iloisesti
ystäviemme saapuessa.
Kaadoin kahvia Jarille ja Kirsille teetä.
Likaisiin kuppeihin.
Niihin mistä minä ja Sergio olimme juoneet aamulla kahvia.

Kukaan ei olisi (ehkä) huomannut ,
että kupit olivat likaiset, jos Kirsikin olisi juonut kahvia, eikä teetä.
Huono tuuri.










People have read this post.

tiistai 18. helmikuuta 2014

Jugurttikakkupiirakka

Huomenta Suomi!
Luen usein ihaillen, kateellisena, mahtavia reseptiblogeja, joten tänä aamuna päätin ottaa härkää sarvista,
ja kirjoittaa minäkin italialaisen piirakkareseptin.

Tämä on takuuvarma,
onnistuu 5- vuotiaalta lapseltakin.
Tunnustan, että tämä on kakkuresepti, mutta kun minulta ei kakut nouse, niin järkevänä ihmisenä muutin tämän suosiolla piirakkareseptiksi.
Hyvä tuli: Makoisa, vähäkalorinen ja juuri sopivasti noussut.

Et tarvitse vaakaa etkä vatkaajaa.
Sekoitat vain ripeästi haarukalla,
(Jos et halua " lönttipiirakkaa")
ja käytät mittana jugurttipurkkia.

Käsipesulle ja uuni heti päälle 180°:
Piirakka on niin nopeasti tehty,
että taikina on jo valmis uunin ollessa tarpeeksi kuuma.

-1 hedelmäjugurtti (125 gr)
( persikka on minun top!)
-3 kananmunaa
-2 purkkia sokeria
( laitan vain puolitoista)
-3 purkkia vehnäjauhoja
-1 purkki siemenöljyä
( laitan vajaan)(ei pähkinäöljyä! Tuli paha maku piirakkaan.YÄK!)
- leivinjauhetta
-ripaus suolaa ( sanoin ripaus!)
-3 omenaa
-päälle sokeria ja kanelia
(Jos olet yli 40 v. käytä lukulaseja ettet laita currya kanelin sijaan. Kokemusta on.)

Nyt kokataan:
Sekoita haarukalla jugurtti ja kananmunat. Jos käytät maalaismunia niinkuin minä, pese munat ensin, niissä voi olla kanankakkaa.
Lisää sokeri, jauhot, öljy, leivinjauhe ja suola.
Älä vatkaa, käytä edelleen haarukkaa!

Heitä valmis taikina korppujauhotettuun vuokaan.
Paloittele omenat.
( Voit käyttää myös apumiestä, joka paloittelee omenat, sillä aikaa kun
itse valmistat piirakkaa esim.yliopistossa opiskelevaa poikaasi.)
( Thomas)

Upota omenanpalat taikinaan, päälle sokeria ja kanelia.
( Käytän n.puolipurkkia kanelia, maistuu niin kotosuomelle.)

30min. 180 ° ja sitten vaan tuijottelet uunin lasia , että nouseeko.

PS.Ohessa kuva minun piirakasta.Ei ole palanut, se on sitä kanelia.
Hyvää tuli, niinkuin kuvasta näkyy: piirakka on melkein jo syöty.










People have read this post.

lauantai 15. helmikuuta 2014

Vessajuttuja

Jokaisessa italialaisessa yleisessä WCssä on erilainen lukko.

Seuraus:
Kymmenien vuosien aikana olen saanut pitkän listan vessoista, joihin olen jäänyt loukkuun: Bensa-asema, kahvila, sairaala, kunnan virasto, koulu, ja melkein kaikki muutkin  Umbrian läänin naistenhuoneet.

Kokemuksen äänellä voin vakuuttaa, että pahin on lukko, jossa avain heiluu sisällä. Pitää löytää avaimelle oikea "syvyys" jotta ovi aukeaa.
Mahdotonta . ( Varsinkin paniikkitilanteessa)
Mahdotonta suomalaiselle.

Mutta hätä ei ole tämän näköinen.
Useimmissa vessoissa on ikkuna.
Kengät pois jalasta (korkosellaiset) ja siitä vaan kiipeilemään ikkunasta ihmisten ilmoille.
Helppoa kun siihen tottuu.

Vaikeinta on selittää esim. Lääkärin vastaanotolla, että miten on mahdollista, että tulet ulko-ovesta sisälle odotushuoneeseen, kun olit mennyt naistenhuoneeseen potilaitten silmien edessä olevasta ovesta.
Siksi en selitä mitään.

Hymy ja huoleton ilme voi paljon.

Muut huoneessa olijat epäilevät havaintokykyään ja jäävät miettimään nähneensä väärin:
" Ei , ei se tainnut mennä vessaan. Se oli joku muu."










People have read this post.

tiistai 11. helmikuuta 2014

S.Valentino

Perjantaina 14.helmikuuta vietetään ympäri maailmaa San Valentinon eli pyhimys Valentinon päivää,  rakastuneitten juhlaa.

S.Valentino on saanut alkunsa roomalaisen, Ternissä vaikuttaneen piispan Valentinon mukaan. (v.197- 273 e.k.)

Legendan mukaan pyhimys rakasti kukkia, joten hän lahjoitti ruusuja rakastuneille pareille rukoillen heille onnellista ja kestävää rakkautta.

Pyhimys kuoli marttyyrinä, ja siitä lähtien tähän päivään asti, rakastavaiset eri puolelta maailmaa kohtaavat  rakastuneitten päivänä Ternissä, S.Valentinon kirkossa.
Heidät siunataan ja heille lahjoitetaan punaiset ruusut, tradition mukaan.

S.Valentinon päivä on tärkeä, ikimuistoinen, monelle nuorelle parille, sillä useat rakastavaiset kihlautuvat tänä päivänä.

Katukuvassa näkyy S.Valentino joka paikassa: Kauppojen ikkunoissa on tarjolla sydänkultakoruja, sydäntä  halaavia nalleja, sydämen muotoisia suklaarasioita ja kakkuja rakastetulle lahjoitettavaksi.
Joka esineessä lukee "Ti amo"
"Rakastan sinua"

Tänä vuonna minä ja Sörtsönikin ajamme kohti Terniä, meiltä kun on sinne matkaa parikymmentä kilometriä. Ja illalla romanttiseen ravintolaan syömään , (jos vielä saamme varattua pöydän) sillä ravintolat ovat tupaten täynnä suutelevia rakastavaisia.
Tai sitten me vaan pussaillaan kotona ja syödään minun ostamaa
"Tiamokakkua".

Buon S. Valentino!

PS. Ehdottaisin, että Suomessakin juhlittaisiin S.Valentinoa rakastuneitten päivänä.
Ystävänpäivää voisi viettää vaikka 5.maaliskuuta.
Hups! Sehän on Leilan nimipäivä.
Olipa sattuma.












People have read this post.

lauantai 8. helmikuuta 2014

Ystävät

Minä ja sydänystäväni Riitta istumme junassa Roomasta Napoliin.
Hälinä junassa on kuin asemahallissa: Napolilaiset ovat Italian vilkkaimpia ihmisiä.
Nuori mies kävelee ohitsemme työntäen myyntikärryä huudellen:
"Caffè! Acqua! Panini!" "Kahvia! Vettä! Sämpylöitä!"
Hänen vanavedessään kulkee toinen napolilaispoika, joka myy vessapaperia, johon on painettu Juventuksen vaakuna.
(Napoli ja Juventus ovat toistensa
"vihollisjoukkueita")
Myynti näkyy olevan runsasta, ilmeisesti napolilaiset ovat tyytyväisiä saadessaan Juventusvessapaperia vessaansa.

Minä ja Riitta nauramme ja höpötämme suomeksi naisten juttuja, maailman menosta ja selluliitistä.
Riitalla ja minulla on se yhteinen piirre, että olemme kumpikin vilkkaita ja hiukan kovaäänisiä.

Olemme asuneet yli 20 vuotta Italiassa, mutta silti minä koen itseni edelleen "paljasjalkaiseksi tamperelaiseksi" ja Riitta pohjanmaalaiseksi. Niinpä "Mää lähen mettään." ja Riitta "Lähtee mehtään"
On Riitassa vielä muitakin pohjanmaalaisten piirteitä, tässä niistä pari: Ylitsevuotava sydämellisyys. Kun Riitta lähtee Suomeen viikoksi lomalle, hän ostaa tuliaiset sukulaisille, ystäville, hammaslääkärille, entiselle matematiikanopettajalle (ala-asteella) ja naapurin koiralle.
Toinen piirre on se, että kun Riitta hermostuu, on parasta ottaa jalat alle. Onneksi Riitta suuttuu vain vakavista asioista, kuten että joku ohittaa hänet jonossa. Riitan sanojen mukaan: "Voisin ampua ton!"

Jonojahan Italiassa riittää, makkaratiskijonoista toimistoihin ja terveyskeskuksiin, asukkaita kun on 60 miljoonaa.
Vaikka en tiedä, voiko niitä jonoiksi sanoa, kun 30 ihmistä on laumana tiskin edessä huudellen: "Hei, se on mun vuoro!" "Ei ole kun mun!"
Onneksi viime vuosina  moniin paikkoihin on laitettu numerolaput yleisen kaaoksen estämiseksi.
Vaikka aina sielläkin on välissä niitä, jotka omaa numeroaan odotellessa, lähtevät baariin cappuccinolle. (Tunnustan, olen tässä joukossa.) Usein tulevat takaisin kun heidän numeronsa on jo ohitettu.
Niinpä sitten valittavat kovaan ääneen: "Mun numero meni ohi, minun vuoroni on nyt!"

Minä ja Riitta jatkamme juttujamme suomenkielellä, kova-äänisesti.On helppo puhua mitä tahansa ja kenestä tahansa, kun tietää, että kukaan ympärillä ei ymmärrä mitään.
Yhtäkkiä komea, tyylikäs, vanhempi herrasmies tulee meitä kohti, katsoo silmiin ja tokaisee: "Voisitteko olla hetken hiljaa, häiritsette matkustajia jatkuvalla puheellanne."

Häh?! Sanon minä. Suomalaiset häiritsevät puheliaisuudellaan napolilaisia, jo on aikoihin eletty.











People have read this post.

torstai 6. helmikuuta 2014

Villapaita

Huristelen Pandallani kohti lempi vaatekauppaani. 

Minulla on kiire, sillä tänä aamuna Italiassa ovat alkaneet alennusmyynnit.
Parhaat vaatteet häviävät hyllyistä nopeasti, joten haluan olla nenä kiinni kaupan ovilasissa, kun se aukaistaan.

Astun sisälle kauppaan ja heti katseeni osuu villapaitaan, joka kutsuu minua:
"Hei blondi! Olen kaunis , olen kaunis. Osta minut ja tulet onnelliseksi."

Hypistellessäni puseron kaulusta tunnen, että oloni on jotenkin outo.
Pyörryttää.
Samassa kaadun maahan kuin perunasäkki.
(Olisin toivonut, jos  kerran yleisellä paikalla pyörryn, että olisin edes kaatunut kevyesti, naisellisesti.)

Herään vilkkaaseen puheensorinaan.
Aukaisen silmäni, mutta haluaisin sulkea ne samantien uudestaan:
Kymmeniä nappisilmiä kurkkii minua uteliaana.
Ei siksi, että hävettäisi.
Italian vuodet ovat tehneet tehtävänsä:
En häpeä mitään.

Hälinän seasta erottuu miehen  ääni: "Tilatkaa ambulanssi."

"Ei ambulanssia!" Huudahdan minä.
Kömmin lattialta jaloilleni niin nopeasti  kuin pystyn.
Kävelen hoippuen kohti vaatehyllyä ja pelastan itselleni "puseroni".
Maksan kassalle.

Italialaiset tuijottavat minua  hyllyjen väleistä, kun astun kaupanovesta ulos.

Tänä iltana pizzalle.
Uudessa villapaidassa.












People have read this post.

sunnuntai 2. helmikuuta 2014

NAM !

Makaan selälläni olohuoneen sohvalla, suu ammoisen auki kuin hammaslääkärissä. Puristan sinappia suuhuni suoraan tuubista.
En tarvitse makkaraa. Sinappi on hyvää näinkin.

Sergio kävelee ohitseni ja mumisee hymyillen: "Mistä mä olen tuollaisen naisen löytänyt?"
Joka tarkoittaa: "Kulta, olet niin ihanan omituinen nainen."

Tunnustettakoon, että olen
"buona forchetta" niinkuin italialaiset sanovat. Vapaasti käännettynä:
"Maistuu ruoka kuin ruoka".
Olen aina valmis lähtemään trattoriaan syömään italialaisia ihanuuksia pastasta tryffeliin, mereneläviin ja villisikaan.

Mutta kun saan kuukausien jälkeen jotain suomalaista ruokaa,
menetän täydellisesti kontrollin syömisessäni: Voin syödä sinappia kahvinkin kanssa, tai vaikka pullan päällä.
Nyt taisin liioitella.

Ongelma on se, että syön koko perheelle tarkoitetut suomalaiset ruoat. En anna mitään enkä kenellekään.
Meille kylään tulevat ystävät ja sukulaiset  tuovat tuliaisiksi minulle, Thomakselle ja Sergiolle ruisleipää, suklaata, salmiakkia jne.
Syön ne kaikki. Päivässä.
No, ruisleipää voi vähän jäädä seuraavallekin päivälle.

Thomas yrittää epätoivoisesti pelastaa oman osuutensa piiloittamalla suklaat ja salmiakit huoneeseensa. Laittaa herkut pussiin, jonka laittaa laukkuun, jonka laittaa sisälle matkalaukkuun, jonka laittaa sängyn alle. 

Hyvin piilotettu.
Ei tarpeeksi hyvin Leilalle.

Etsivä löytää. (Kun ei anna periksi.)

Syyllisyys tulee jälkikäteen: " Mikä se sellainen äiti on, joka syö lapsensa saamat tuliasherkut?" Vannon itselleni, että vien Thomaksen illalla pizzalle.

Mutta tiedättekö koska iloni on ylimmillään?  

Kun löydän  käsilaukkuni pohjalta salmiakin, mikä on ollut siellä piilossa laukun vuorien välissä kuukausia.
Puhallan karvat pois, pesen salmiakin vesihanan alla, ja NAM!












People have read this post.