Kilpikonna

Ei ei.
Ei meille ole tullut kilpikonnaa taloon, kyllä tuo meidän iloinen ja vilkas italialaiskoira riittää meille touhuineen.

Mietin vaan, että kilpirauhanen on varmasti sukua kilpikonnalle, niin hitaasti aineenvaihdunta toimii kilpirauhasvajauksella.
Jotain pitäisi kehittää sen vilkastuttamiseksi, kun paino ei meinaa pysyä kurissa, ja aurinko muistuttaa päivittäin, että bikinikausi lähestyy.
Ettei tarvitsisi maata aurinkotuolilla merenrannalla kylpytakki päällä, tai piiloutua aurinkovarjon alle.

Sörtsölläkin alkaa nouseen pientä kumpua paidan alle, kun on vielä toipilaana, joten juoksee maratooneja vain unissaan.
Ainoa trimmatussa kunnossa oleva perheenjäsen on ainaisessa liikkeessä oleva Maxim-koiramme. ( Italialaiselta lempinimeltään Massimino.)
Se kyllä suosii myös Välimeren dieettiä,  eli syö raksunsa vain jos ripotan parmisaaniraastetta päälle.

Jos koirani  osaisi puhua niin kysäisisin ihan henkilökohtaisesti , mikä on  hänen täydellisen vartalonsa salaisuus, jos vaikka oppisin jotain.
Mutta toistaiseksi Massimino  on ollut puhumatta, haukkuu vain italiaksi: " Bau Bau! "
Vai pitäisiköhän minunkin alkaa syömään koiranraksuja?
Voisihan sitä kokeilla.

Onneksi Spoleton Maratonseura on aloittanut hauskan, uuden liikuntamuodon, josta mekin olemme Sörtsön kanssa innostuneet: Spoleto cammina eli  ryhmäkävelyn.
Kaiken ikäiset spoletolaiset ovat ottaneet tämän liikunnan niin omakseen, että kävelijöitä ryhmässä on jo n.500.
Pari kertaa viikossa, naiset, miehet, lapset ja koirat kävelevät reippaasti vanhankeskustan mäkisiä katuja ylös ja alas, tai vuoristopolkuja kiemurrellen, lämpöisessä pimeässä illassa, tähtien saattelemana.
Puheensorina ja nauru kaikaa kauas iloisista kulkijoista.

Maximkin on mukana köpöttämässä, pää pystyssä tyttökoirien perässä.
Se kevät.

Kunhan nyt vaan oikeat perheenjäsenet laihtuisivat.
Eikä Massimino.

Toivossa on hyvä elää.
Kunhan löydetään se  Toivo jostain nurkalta.

Ps . Kuvassa laaksossa Spoleton kaupunki.