perjantai 22. toukokuuta 2015

Autoilua

Minulla on ollut lapsesta asti outo harrastus:  Rakastan istua auton etupenkillä maisemia katsellen, kun joku toinen ajaa autoa.
Autoilu rauhoittaa minua, nautin siitä,  varsinkin sateella.

Ajan myös itse päivittäin paljon autoa, tai siis Pandaani.
Olen tottunut Italian nopeaan ja liukuvaan liikenteeseen, mini taskuparkkerauksiin, ja vanhojen kaupunkien uskomattoman kapeisiin ja kiemurteleviin katuihin.
Eilen ajoin autoa Spoleton serpentiiniteitä,  Sörtsön istuessa vierelläni.
Silloin kuulin jotain uskomatonta mieheni suusta:
"Sä ajat kyllä tosi hyvin autoa."
Häh?!  Mies, joka kehuu naisen ajotaitoa!
Yritin olla näyttämättä hämmästystäni moisesta kommentista, ja vastasin tyynesti: "Kiitos."

Sergio: "Mä en puhunut ruoanlaitosta mitään."

Kun lähdemme johonkin kauemmaksi, yleensä Sörtsö ajaa, ja minä istun, tai makaan, rentona vieressä, jalat suorina, paljaat varpaat tuulilasissa kiinni.
Tomtomia ei käytetä, se vie seikkailunmaun retkistä.
Lisäksi Sörtsön poika on asentanut tomtomiimme kirkonkellot, jotka soittavat hautajaismusiikkia joka kerta kun ylitämme nopeusrajoituksen.
Minulle ei ole vielä selvinnyt, onko se ohjelmoitu meitä hauskuuttamaan vai kiusaksi.
Kerran Venetsiaan matkustaessa, meidän oli pakko käyttää sitä, löytääksemme oikeat tiet.
Mukava matka.
Hautajaiskulkue Spoletosta Venetsiaan.
Jossain vaiheessa kuitenkin eksyimme, ja aloimme riitelemään toistemme ja tomtommin kanssa.
Hautajaismusiikki sai hermot pintaan.

Ehdotin Sörtsölle, että kysytään tietä ihan oikeilta ihmisiltä, jotka kävelivät tien vieressä jalkakäytävällä.
Sergio ei halunnut antaa periksi, tiesihän hän tarkalleen tien.
Muutamia mutkia vain matkassa.
Vai niin.
Lopulta hän luovutti , ja päätti pysähtyä kysymään infoa kahdelta tienvarressa seisovalta neidiltä.
Näin sadan metrin päähän, että se ei ollut oikea paikka pysähtyä.
Tytöt olivat pukeutuneet pariin pieneen lappuun; minihameisiin ja kaiken komeuden paljastaviin toppeihin.
Hutsuja.
Sörtsö aukaisi onnellisen tietämättömänä auton ikkunaa.
Voiko mies olla noin hölmö, että ei erota kylätyttöjä huorista?
Kai se sitten voi.

Nauroin mielessäni, varsinkin kun näin "myyjän" ilmeen, joka kertoi kaiken, mitä hän ajatteli:
"Ai, pariskunta haluaa vähän pippuria elämään. "
Jep.  Kello 10 aamulla.
Sörtsö kysyi  viattoman tyhmänä naiselta tietä Venetsiaan.
Ei lamppu syttynyt vieläkään,  vaikka neidin etuvärkki  yritti tulla ikkunasta sisälle autoon, hänen kumartuessaan neuvomaan tietä eksyneelle.
Eksynyt oli tosi eksynyt.
Kaikin puolin.

Kun kurvasimme auton takaisin ajotielle, huikkasin ukolleni:
"Kymmenen pisteen pysähtymispaikka."
Sörtsö:" ? "

Ps. Kuvassa kaunis maisema unikkopellosta Spoleton ympäristössä autoillessa.










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti