maanantai 27. huhtikuuta 2015

Tre donne

Minulla olisi paljon kerrottavaa italialaisista naisista;  työelämästä, perheestä, vaatetuksesta, ihmissuhteista, elämän tyylistä ajatuksiin ja mielipiteisiin.
Ajatus kirjoittamisesta on vain jäänyt aina ajatuksen asteelle, sillä en haluaisi yleistäã, koska me naiset ollaan niin rikkaita samanlaisuudessamme ja erilaisuudessamme.
Kuin  tuhannet pienet, valkoiset kivet, meren rantaviivalla, jotka vesi on muotoillut vuosien myötä persoonallisiksi , toinen toistaan kauniimmiksi taideteoksiksi.

Jatkanko vielä naisten ylistämistä vai riittääkö tämä?

No nyt ajattelin supistaa kenttää, ja kertoa teille kolmesta erilaisesta italialaisesta naistuttavastani.

Mirella:

Mirella on nelikymppinen lukion historianopettaja, joka on aamupäivät töissä ja iltapäivisin kahden pienen pojan äitinä kotona.
Hänen elämänsä on kaikinpuolin helppoa, näin sivustakatsojasta, sillä hänen miehensäkin on hyvässä vastuullisessa ammatissa, joten heillä on mahdollisuus käyttää rahaa sekä kotiapuun, että kaikkeen muuhun luksuslomista mielitekoihin.
Koti on kalustettu antiikkihuonekaluilla, ylellisillä verhoilla ja oikeilla monia tuhansia euroja maksavilla tauluilla.
Heillä on kotiapulainen, joka tulee joka aamu kotiin siivoamaan ja tekemään ruoat valmiiksi, silläaikaa kun Mirella on töissä.
Aamupäivät lapset ovat päiväkodissa, iltapäivisin kotiin tulee lastenhoitaja askartelemaan ja leikkimään lasten kanssa.
Koko perhe on puettu stilistien vaatteisiin,  Mirella rakastaa Dolce& Gabbanaa, eli naisellisia vaatteita, joissa on koristeina pitsiä, strasseja ja helmiä.
Mirellan villapipossakin on silkkirusetti ja valkoinen helmi.
Merkkipäivinään Mirella saa lahjaksi mieheltään timanttisormuksia ja ranneketjuja.
Kymmenessä vuodessa Mirella on koristeltu joulukuuseksi, jonka arvo on jo auton hinnoissa.
Tyylikäs, kaunis nainen.
Rahalla saa ja hevosella pääsee.

Onko Mirella sitten onnellinen?
On, sillä hänelle tämä tapa elää on luonnollista, hän ei tiedä muunlaisesta elämästä.
Mirella on iloinen ja auttaa mielellään vähempiosaisia.
Rakastaa vilkkaita lapsiaan ,  kunnollista miestään ja opettajan työtään.
Viettää vapaa-aikaa miehensä kanssa puistossa, antaen vauhtia keinussa kikattaville lapsilleen.

Mutta hän ei tiedä, mitä on kerätä kiviä ja kukkia metsästä, vaivata kuravelliä lasten kanssa pihalla, nauraa silmät viiruina ilosta.
Hän ei tiedä, mitä on saada lahjaksi ujosti hymyilevältä aviomieheltä itse tuherrettu kortti ja sulanut suklaapatukka.
Hän ei tiedä, mitä on juoda kahvit ja syödä pala pullaa lauantaisiivon jälkeen, kun kädet ovat kipeänä mutta mieli keveä.

Laura:

Laura on ammatiltaan logopedi, auttaa työkseen puheen kehityksessä jälkeenjääneitä lapsia.
Hän tekee työtään sydämestään, vaikka se viekin hänet usein viikoksi kauas kotoa.
Hänen aviomiehensä hoitaa  työpäivänsä päätteeksi, Lauran poissaollessa, kodin, ruoanlaiton ja heidän 4- vuotiaan tyttärensä Cristiinan.
Tiukan paikan tullen,  mummi ja pappa auttavat mielellään  tytön hoidossa, esimerkiksi vieden tyttöä puistoon leikkimään.
Laura on nuori,  juuri ja juuri  30-vuotta, ja se näkyy kodin sisustuksessa.
Modernia huonekaluja, värejä, kukkia, mukava löhösohva ja valtavankokoinen TV seinällä. Makkarin nurkassa kuntosalivehkeitä ja jääkaapin ovi tapetoitu Cristiinan piirustuksilla.

He asuvat uudessa rivitalossa, missä on pieni piha: Tasainen nurmikko, kukkapuskia reunoilla ja  leikkimökki , jonka edessä parkissa tytön polkupyörä.
He ovat onnellinen perhe, vaikka yhteistä vapaa-aikaa ei paljon olekaan.
He tietävät,  ja hyväksyvät sen, että elämä on nyt tätä, oman kodin lainan lyhennystä.

Laura on hymyileväinen, tasapainoinen ja luonnonkaunis.
Hän ei käytä suuria rahasummia vaatteisiin, mutta tietää oman tyylinsä, joten on aina kivasti puettu yksinkertaisuudessaan.
Heidän elämänsä tasapaino perustuu perheen yhteiseen vaikka niukkaankin laatuaikaan ja avoimeen keskusteluun ja hellyyteen.
Perhe harrastaa kaikkea yhdessä, pyöräilystä pihanhoitoon, ja se näkyy Cristiinasta, sillä hän on äidin poissaoloista huolimatta, iloinen, tasapainoinen ja kekseliäs lapsi.
Laura juttelee Cristiinalle kuin aikuiselle, joten tytön sanavarasto ja tunteiden ja tarpeiden esilletuominen sanoin, on tasoa, johon jotkut aikuiset eivät opi koko elämänsä aikana.
Uskon, että jos Lauralta kysyttäisiin, mitä hän haluaisi muuttaa elämästään, niin hän vastaisi, että ei mitään.
Tai korkeintaan hän voisi siirtää ruusupuskan takapihalta etupihalle.

Sabrina:

Sabrinan elämä muuttui nelikymppisenä, kymmenisen vuotta sitten, kun hän erosi.
Siihen asti elämä oli hymyillyt: Kaksi tervettä poikaa, kaunis koti ja hyvin menestyvä kultasepänliike, missä sekä Sabrina että hänen miehensä työskentelivät.
Alkoivat vaivalloiset ja raskaat oikeudenkäynnit omaisuuden jaosta.
Sabrina jäi murrosiässä olevien poikiensa kanssa yhteiseen asuntoon, ja sai lapsilleen elatusrahaa, mutta se ei riittänyt elämiseen.

Sabrina on sitkein, positiivisin ja henkisesti voimakkain italialainen nainen, jonka tunnen.
Hän ei säikähtänyt vaikeaa elämäntilannettaan, vaan veti hihat ylös ja alkoi muokata turvallista tulevaisuutta itselleen ja pojilleen.
Kävi kursseja ja opiskeli.
Tänä päivänä hän toimii hierojana kuntosaleilla ja uimahalleissa viikolla, ja viikonloppuisin kun muut nukkuvat pitkään, Sabrina on jo neljältä aamulla setänsä leipomossa laittamassa leipiä uuniin.

Sabrina ei ole koskaan epätoivoinen eikä tyytymätön, vaikka usein onkin ruumiillisesti väsynyt.
Aikaisemmin luulinkin, että Sabrinan ikuinen hymy oli tekohymyä, ja odotin sen loppumista.
Kunnes opin tuntemaan häntä paremmin ja ymmärsin, että hymy oli aito.
Vaikka hän oli tottunut avioliitossaan kalliisiin vaatteisiin ja makeaan elämään, hän ei muistele surullisena mennyttä helppoa elämäänsä.  
Nyt Sabrina vain ostaa sen kauniin mekon harvemmin, tekee matkan silloin kun se on taloudellisesti mahdollista, jättää sen tekemättä silloin kun se ei ole mahdollista.

Hän arvostaa terveyttä ja illallisia rupatteluja teekupin ääressä, poikiensa kanssa.
Ja hymyilee.

Tällaisiin italialaisiin naisiin olen tutustunut.
Tämä on vain pieni osa erilaisista kohtaloista, listaa voisi jatkaa loputtomiin kirjaksi asti, mutta nyt olisi aika laittaa pastaa kiehumaan, joten jääköön nyt tällä kertaa tähän, ennenkuin alan karjua nälästä. 
Raotin vain ovea italialaisten naisten elämästä.
Naiset ovat naisia, joka puolella maailmaa:
Äitejä, siskoja, ystäviä, aviovaimoja.
Elämän suola. Ja tarvittaessa myös sokeri.



Kuvassa ihania pikkunaisia ja ystäväni Graziella.