maanantai 22. kesäkuuta 2015

Nautitaan

On rikkautta  elämässä  omistaa  sellaisia  ystäviä,  joista  voi sanoa:  Se mikä  on teidän, on myös meidän. Se mikä  on meidän  on myös teidän.
Ystävämme  Riitta  ja Franco ovat tällaisia  ystäviä; kullanarvoisia.

Riitta ja Franco olivat vuokranneet  pariksi viikoksi omakotitalon  Rooman alapuolelta,  Latinasta, rantalomakaupungista  nimeltään  S.Felice  Circeo, ja kutsuivat  meidät sinne vieraiksi  muutamaksi  päiväksi.
Jipii ja jabbadabbaduu!
Pakattiin  matkalaukut, ja vietiin  koira  hoitoon.
Tiesin, että  Maxim voisi hiukan  ikävöidä  mamia, mutta tämä on vain elämää  lapsukaiseni.
Tuon sinulle  sitten tuliaisen  ja näytän  valokuvia  missä  oltiin.
Ok?

Olin leppoisissa  lomatunnelmissa  Roomaan  asti, makasin  autonpenkillä  varpaat tuulilasissa ja hymyilin  vaan  maailmalle  ja elämälle,  kunnes siihen  tuli stoppi.
Rooman liikenne.
Älkää menkö  lähellekään  Roomaa  autolla, jos teillä  ei ole rautaisia  hermoja.
Käyttäkää  junaa  tai vaikka helikopteria.
Me juutuimme ruuhkaan , välillä  seistiin 15min. paikallaan, välillä madeltiin  kävelyvauhtia  satametriä  eteenpäin.
70 km. aika  2h 30 min.

Perille päästyämme , ajoimme  hiljalleen  rantakatua uteliaina  ympäristöä  tutkiskellen.
Uskomattomia  miljoonavilloja, joidenka portilla seisoivat Porschet  ja jopa Ferrarit.  
Luulenpa, että  lähinnä  joidenkin rikkaiden  roomalaisten  kesäasuntoja.
Meri alhaalla  laaksossa, ja luonto valtavaa, villiä kukkaloistoa, jokaisine  sateenkaaren  väreineen.
Umbrian maisema on  erilaista; kukkulaista  ja vihreää, oliivipuurinteineen, viininviljelylaaksoineen , täällä trooppista  värikästä  kasvillisuutta kaktuksista  sitruunapuihin  ja villeinä  kasvaviin  kukkapensaisiin.

Riitta ja Franco odottivat  meitä  ulkona  terassilla, pöytä  katettuna.
Franco  oli tehnyt herkullisen  näköisen  tomaatti-mozzarella-basilika  salaatin, josta nautimme  kylmän  valkoviinin  kanssa.
Kippis! Cin Cin!
Se on loma nyt!

Aamuisin   jakauduimme  naisiin  ja miehiin, sillä  Riitta  ja minä  halusimme  rannalle, sensijaan  miehiä  kiinnostivat enemmän retket  luonnonpuistoihin  ja armeijan  museoon.
Minä  ja Riitta nautimme  mieluummin  espressoa  kauniissa  rantakahvilassa  meren  aaltoja  katsellen, kun tutkailimme  toisen  maailmansodan  sotavarustusta.

Lounaalle  kotiin, jonka miehet  olivat  meille  jo kokanneet valmiiksi, minä ja Riitta siivosimme  lopuksi pöydän ja täytimme  astianpesukoneen.
Sitten  koko porukka  siestan  viettoon, lyhyille  päivätorkuille.

Iltapäivisin  teimme  kaikki  yhdessä  retkiä  lähikyliin, kaupunkeihin  ja vuoristoon.
Pettymys  minulle oli Terracina, jonne tehdään  Suomesta  lomamatkoja.
En käsitä, miksi ihmeessä, kun ympärillä  on niin paljon kauniita  paikkoja.
Keskusta oli ränsistynyttä, hoitamatonta ja rumaa.
Umbrian vanhatkaupungit, kuten Assisi ja Spoleto ovat historiallisia , keskiaikaisesta  kivestä  rakennettuja  kyliä  ja kaupunkeja, mutta hyvin hoidettuja ja asunnot  sisältä uusia, remontoituja  koteja.
Umbrian kalleimpia  asuntoja.
Tiedä  sitten, jos Terracinassa  on joku salainen  paratiisiranta, mikä houkuttelee  turisteja, ja joka minulta jäi  näkemättä.

Auringon  laskiessa  suuntasimme  rantaravintoloihin syömään  tuoreita  mereneläviä, niinkuin kaikki muutkin  italialaiset  lomalaiset.
Pöytä  täytyi varata  etukäteen, sillä  terassiravintolat  olivat tupaten  täynnä.

Iltakävely  vielä  puolenyön aikaan rantaviivalla: meri oli tumma, melkein musta  kuten yökin  ja hiekka  viileää  varpaiden alla, mutta tuulenvire  lämmin.
Kuu  tuijotti  meitä  taivaalta  toivottaen: Buona notte!