Siinä missä suomalaiset viikonloppuisin muuttavat kimpsuineen ja kampsuineen ja ruokakasseineen kesämökille, italialaiset matkustavat merenrannalle kauempaakin, sunnuntain pikalomalle.
Niin minä ja Sergiokin.
Adrianmeren palmurannikolla Alba Adriaticossa on tungosta.
Näyttää siltä, kuin kaikki Italian 60- miljoonaa asukasta olisivat tulleet
tälle rannalle nauttimaan auringosta ja merestä.
Autolle parkkipaikka löytyy viidensadan metrin päästä rannasta, joten haikailen rullaluistimiani autotallista.
Mietin, miten niillä olisin alle aikayksikön jo rannalla makaamassa.
Toinen vaihtoehto on, että kaatuisin ihmismassassa ja kumoaisin samalla kymmenkunta italialaista kuin keiloja keilahallissa.
Päädyn ajatuksissani siihen lopputulokseen, että turvallisinta on kuitenkin ehkä tallustella Sergion rinnalla kohti rantaa, vaikka keskipäivän aurinko polttaakin päänahkani.
Kävellessämme törmäämme torikauppiaitten pitämiin markkinoihin.
Kojuissa myydään toinen toistaan kauniimpia valkoisia kesäpuseroita ja hellemekkoja,värikkäitä uimapukuja ja koruja.
Pysähdyn ihailemaan vaatteita, ja unohdan samantien, että olen matkalla rannalle.
Onneksi Sergiokylmäpää muistuttaa minua, miksi olemme ajaneet autolla 180 km: Päästäksemme nautiskelemaan rantaelämästä, emme täyttääksemme vaatekaappia uusilla vaatteilla.
Ranta vilisee ihmisiä:
Hiekalla makaavia
nauravia nuoria ryhmissä.
Lehtiä varjossa lukevia vanhuksia, vedenrajassa leikkiviä lapsia.
Kaikenikäisiä tyytyväisiä lomalaisia.
Joku hyppii kiljuen meren aalloissa, joku syö vesimeloonia rantabaarissa.
Joku on ottanut aurinkoa oikein urakalla.
Palanut.
Merenaallot loputtomassa liikkeessä, taivas hiljaisena, kirkkaan sinisenä.
Keltaisia ja oransseja aurinkovarjoja riveissä, silmän kantamattomiin.
Löydämme mukavan paikan aivan rantaviivalta, missä merenaallot antavat ihollemme kevyen tuulenvireen.
Keskipäivä.
Italialaista lomailua parhaimmillaan.
Ei kiirettä minnekään.
Olla vain ja antaa ajan kulua.
Rantalomalla unohdetaan sääntöjen kaupunkielämä.
Merenrannalla voi liioitella:
Pukeutua liian lyhyeen hameeseen,
ostaa värikkään hassun hatun,
tai antaa rannan taivaanmaalarin piirtää iholle hennatatuoinnin.
Olet minkä ikäinen tahansa.
Kukaan ei kiinnitä huomiota hassutteluihisi.
Ollaan lomalla.
Minä ostan käsikorun sateenkaaren väreillä, rannalla niitä myyvältä afrikkalaiselta mieheltä.
Se antaa minulle vapaudentuntoa.
Free!
Kotona kaupungissa käsikoru näyttäisi vain lapselliselta narulta.
Sergio tuli rannalle kahvinpavun värisenä ja lähtee pois hiilenmustana.
Minä näytin tullessa katkaravulta, ja puolenpäivän auringonoton jälkeen kypsältä tomaatilta.
Vaikka välillä istuttiin varjossakin, rantaravintolassa katkarapuja ja simpukoita ahmien.
Kun taivas alkaa vaihtamaan väriään oranssiseksi ja merenaallot hiljentävät liikettään, on aika lähteä takaisin kotiin.
Haikein mielin nousemme auringon lämmittämältä hienolta hiekalta, ja suuntaamme vielä paikalliseen jäätelöbaariin jäätelölle ja espressolle.
Että jaksaa matkustaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti