Aamurupattelua

Herään sunnuntaiaamuna siihen,
kun Sörtsö seisoo makuuhuoneen ikkunan edessä ja ihastelee:
"En ole koskaan nähnyt näin valtavaa lumisadetta!"

Vedän lämmintä peittoa enemmän korviini, reagoimatta, sillä epäilen, että kyseessä ei ole sellainen lumisade, että täytyy etsiä nopeasti huopatossut ja lapio vintiltä  ja juosta lapioimaan lunta oven edestä, että saa ulko-oven auki.

Italialainen innostuu kymmenestä ilmassa leijuvasta lumihiutaleparasta, jotka eivät ehdi edes maahan asti sulamatta.
Lopulta mumisen epäilevästi:
"Onko lunta maassa?"
Sergio:"Ei. Noin metrin maan yläpuolella."

Nousen uteliaisuudesta ylös sängystä ja menen seisomaan ikkunan eteen Sörtsön viereen.
Haluan nähdä millaista on lumi joka jää metrin maan yläpuolelle.
Tuhisen itsekseni selvällä suomenkielellä:
"Mikä ihmeen talvi tämä on? Jo toista kertaa sataa lunta!"
Sörtsö: "Che?" Mitä?
Minä: "Niente." Ei mitään.

Katson ulos ikkunasta ja selitän Sörtsölle: "Tämä ei ole lunta. Melkein vettä; räntää."

Sergio kuuntelee hiljaa ja toteaa lopuksi:
"Tämä on italialaista lunta. Meille ei ole muuta tarjolla."

Käännyn Sörtsöön päin hymyillen ja huomioni kiinnittyy hänen silmiinsä:
" Hei, ootko nukkunut huonosti? Sulla on  karmeet silmäpussit."

Sergio vastaa rauhallisella äänellään:
"Hienoa, olen aina halunnut kunnon silmäpussit.
Lapsena tuijotin aina setäni silmäpusseja ihaillen ja ajattelin, että tulisinpa pian vanhaksi, että saisin minäkin nuo Carlo-sedän silmäpussit."

Vilkaisen Sörtsöä epäluuloisesti,
kunnes purskahdamme nauruun.

Tästä se päivä alkaa.
Menemme keittiöön keittelemään aamukahvia.

PS.Kuvassa Sörtsö ja Stefano lumileikeissä vuoristossa.