sunnuntai 3. elokuuta 2014

Alladine

Ei tullut mieleen mitään erikoista aihetta, joten kirjoitan diarion, päiväkirjan menneestä viikostani.

Maanantai:

En muista.

Tiistai:

Thomas pakkailee ja punnitsee matkalaukkuaan huomista Suomilomaa varten.
Eipä tarvitse paljon vaatetta tällä kertaa,
riittää samat shortsit ja hellepuserot, mitkä ottaisi mukaan Kreikan matkalle.
Suomesta on tullut Etelä-Eurooppa.
Lämpötilan mukaan.
Suomen kansallispuu koivu, vaihtuukin palmuksi,
lähiaikoina.

Lennosta Suomeen tulossa
perunapellonmuokkauslento, sillä
koko Eurooppaan on luvattu myrskyjä ja kovia ukonilmoja.
Tervemenoa poikani.
Lentopelkohysteerinen äitisi jää tänne,
jalat tukevasti Rooman maanpinnalla.
Onneksi.
Ei tarvitse matkustajien kuunnella neljää tuntia,
kirkuvaa suomalaisnaista.

Keskiviikko:

Sörtsö ja minä saatamme Thomaksen Rooman lentokentälle.
Heilutan ja lähetän terveiset kuopukselleni Petrikille Tampereelle.
(Jos pääset perille,
miettii hermostunut, todellisuudentajun menettänyt äiti.)

Nopea retki vielä Rooman Ikeaan,
ennen kotiinpaluuta,
Maxim kun odottaa kotona nappuloita parmisaanilla päivälliseksi klo.20 kuten kuka tahansa italialaiskoira.

Ikean ruokaosastolla tarjoillaan maistiaisiksi Alladine suklaarasian suklaata.
Minä maistelen koko kouralla.
En saa mahtumaan kaikkia kymmentä suklaapalaa yhtäaikaa suuhuni, joten viimeiset palat sulavat käteeni kuumassa, kosteassa ilmassa.
Eikä tietysti vessaa tässä kerroksessa, missä voisi edes pestä kätensä.
Putsaan käteni paperinenäliinaan.
Mikä tarrautuu palasina kiinni hikisiin suklaakäsiini.
Ahneella on peemäinen loppu.

Sörtsö seurailee tilannetta kauempaa,
pylvään takaa.
Arvaan mitä ajattelee.

Torstai:

Puhua pälätän puhelimessa ja istahdan olohuoneen lasipöydälle.
En itsekään ymmärrä,
miten sain näin mahtavan ja järkevän idean.
Istua lasipöydälle.
Koko suuri lasi liukuu ja romahtaa lattialle,
minä mukana.
Lyön pääni kirjahyllyyn,
kädestäni tulee verta,
ja jään lopuksi jumiin lasin alle.
Sörtsö pelastusmies juoksee nostamaan lasia päältäni.
Pelastin kännykkäni,
edelleen tiukasti kädessäni,
ja lasistakin, ihmeenkaupalla, rikkoutui vain yksi kulma.
Sörtsö sanoo kuitenkin heittävänsä lasipöydän menemään,
liian vaarallinen meidän perheelle.

Perjantai:

Yhtä juhlaa.
Rakas siskoni Tiina tuli Espoosta Italiaan lomalle, roomalaismiehensä Nicolan ja lasten Niklaksen ja Liisan kanssa.
Päivä menee siinä, että koko porukka juoksee kauppoihin sisälle tyhjin käsin, ja astuu ulos muovikassit käsissä heiluen, laatikot kainalossa.
Viimeiseksi on pakko ostaa vielä matkalaukku, minkä sisälle kengät ja laukut ängetään.

Illalla tunnelmallisessa pizzeriassa, missä viinirypäleoksat kattona.
Omistaja pahoittelee,
ettemme voi maksaa pankkikortilla, koska päivällinen ukonilma on katkaissut yhteydet.
Lohduksi tuo meille ilmaiseksi, pizzan päälle, talon jälkiruokia, cheesecakea ja profitterolia. (Tuulihattupalloja, missä sisällä kermavaahtoa ja päällä sulatettua suklaata.)

Unohdamme hetkessä, että maailmassa on myös pankkikortteja.

Lauantai:

Päivä on tavallinen;
autonpesua ja ruokaostoksia.
Illalla lauantaimeininkiä, sohvalla lökötellen, jäätelöä syöden ja TV:tä katsellen.

Seinä tärisee.
Ikkuna helisee.
Pamauksia.
Se oli se.
Maanjäristys.

Odotamme kahteen asti yöllä uutta järistystä.
Ei kuulu.
Nukkuun sitten vaan.

Buona notte!
Huomenna on sunnuntai.
Lepopäivä.
Antiikkitoripäivä.
Kiva!











People have read this post.