keskiviikko 6. elokuuta 2014

Lapsellista

Adrianmeressä unohdan nopeasti,
että en ole enää vuosikymmeniin
ollut lapsi.

Italialaiset seisovat meressä,
vettä polviin asti, vilvoitellen ja jutellen muiden lomalaisten kanssa.
Minut tunnistaa hetkessä vedessä rupattelevasta hmismassasta.
Minä olen ne kaksi, veden ulkopuolella, kohti taivasta kuroittelevaa jalkaa.
Käsilläseisontaa.
Lempiharrastukseni.

Eihän meressä uida.
Meressä ollaan.
Ryhmäkylpyä,
ilman kylpyvaahtoa.
Katsellaan rannalla tepastelevia ohikulkijoita,
otetaan aurinkoa.

Ne italialaiset, jotka osaavat uida,
ovat oppineet sen uimahallissa,
eivät meressä.

Minä olen maisteri,
uimasellainen.
Suoritin tittelini Tampereella,
Alasenjärvellä,
vuonna yksi ja kaksi,
kun 10-vuotiaana elin kesän vedessä.
Käväisin rannalla vain silloin,
kun nälkä yllätti,
syömässä viltillä hiekkaista ja tahmeaa juustoruisleipää.
Pieni punainen, pyöreä,
kankainen maisterinmerkki
ommeltiin uimapukuuni.
Olinpa siitä ylpeä.
Aiheestakin,
sillä eihän minusta sitten elämässä
muuta maisteria tullutkaan.

Taidanpa ommella merkin uudestaan uikkareihini.
Taikka sitten en.
Eihän se näy edes leopardikuvioisista bikineistäni.
Jos näkyisikin,
niin joku italiaano voisi vaikka huomauttaa: "Hei, sulla on jäänyt joku tarra kiinni uikkareihin!"

Merenaalloissa on huippuhauska
hyppiä ja sukellella.
Harvoin vain ikäiseni italialaisrouvat innostuvat moisesta.
Siinähän kastuu tukka.
Kamalaa.
Miten sitä voi mennä merestä rannalle niin huolimattoman näköisenä?
Ilman kampausta.
Minun ainoa huoleni on,
että kovissa aalloissa,
joku osa bikineistä,
voi jäädä lainehtimaan veteen.
Pitää olla nopea sukeltamaan,
jotta saa palasen kiinni,
ja voi palata takaisin täydelle turistirannalle,
ottamaan aurinkoa.
Uimamaisteri selviää ongelmasta hienosti.

Kelluminen on parasta stressinpoistoa.
Korvat vedenalla,
kuulen vain laineiden liplatuksen.
Kuin olisin yksin valtameressä
sinistä taivasta tuijottaen.
Lopulta suljen silmäni ja rentoudun.
Kellun.
Kellun.
Ja kellun.

Kunnes kuulen Sörtsön huudon jostain kaukaa,
maailman toiselta puolelta:
"Leilaaaaaaaa!"
Mieheni on huolissaan kullastaan,
joka on kellunut jo puoleen väliin Adrianmerta,
kohti Kroatiaa.

Minulle ihan sama,
mistä löydän itseni,
kun avaan silmäni.
Eikö Kroatiassa kauneusleikkauksetkin ole puoli-ilmaisia?











People have read this post.