lauantai 18. lokakuuta 2014

Leila <3 Sörtsö

Useat blogini lukijat ovat pyytäneet minulta postausta siitä, miten Sörtsö ja minä olemme tavanneet.
Tässä se nyt tulee luettavaksi uteliaille romantikoille.

Ne olivat niitä aikoja kun olin vielä nuori ja nätti.
Tai jotain sinnepäin.
Sopi hyvin aloituslauseeksi.
Se siitä ja sen todenperäisyydestä.

Kuitenkin, 6-vuotta sitten,
tapasimme tanssimassa.
Ei mitään discohuumaa, hurjaa menoa hämärässä salissa cocktaillasit kädessä.
Ei ei.
Vanhempien ihmisten iltapäivätanssit; valssia, tangoa ja muuta sellaista pyörähtelyä.
Joista minä en osannut askeltakaan.

Ystäväni äiti, Gina, oli innostunut tanssimisesta, joten ystäväni kysyi minulta, voisinko työkseni viedä äitiään iltapäivätansseihin.
Hän maksaisi minulle sisäänkäynnin, bensat ja tuntipalkkaa tansseissaolotunneista.

Ei hullumpi työpaikka.
Joten tuumasta toimeen.
Rahan tienaukseen tanssilattialla.
En arvannut, että tienaisin sieltä myös miehen itselleni.
Sörtsön.

Meillähän on melkein 15-vuoden ikäero.
Siis minä olen nuorempi osapuoli.
Mitä sinä oikein luulit?
Tässä syy miksi en olisi koskaan eksynyt kyseiseen tanssipaikkaan, jollen olisi aloittanut työurani tekemistä siellä.

Spoletossa Sörtsön kaverit houkuttelivat vastahakoisen Sergion lähtemään tansseihin heidän kanssaan.
Sergiolta oli kuollut vaimo syöpään vajaa vuosi sitten, joten hän vietti suurimman osan ajastaan kotosalla,totuttautuen uuteen elämäntilanteensa.
Lopulta Sergio suostui tansseihin kutsuun, ja löysi itsensä tanssilattialta.
Leilan työpaikalta.

Minulla on tapana kävellä pää pystyssä, itsevarman näköisesti ja nopeasti, korot kopsuttaen.
Se oli Sötrsöni kohtaloksi.
Hän oli nähnyt minun kävelevän tanssilattian läpi, ( Mitähän minä siellä seilasin?)
ja saanut salamana nuolen sydämeensä.
Ajatteli: "Tuossa menee mun elämäni nainen."

Tämä hänen elämänsä nainen ei ollut saanut minkäänlaista nuolta sydämeensä, vaan oli oppinut nopeasti tanssimaan, ja liiteli ja pyörähteli lattialla kuin "tanssitähtienkanssa"-ohjelmassa.
Vienti oli kovaa, ja Sörtsö oli liian hidas.
Hän ei kerinnyt kun peppunsa nostaa tuolista, niin minun tuolini oli jo tyhjä.
No, Sörtsö tanssitti Ginaa:
Puhui Leilasta.
Kertoi itsestään.
Kyseli Leilasta.

Automatkalla kotiinpäin, Gina puhui Sergiosta.
Kehui Sergioa.
Ihaili Sergioa.

Muistan ikuisesti Ginan sanat:
"Leila, olet löytänyt timantin, etkä edes huomaa sitä."

Muutaman kuukauden, satojen eurojen tienauksen ja "kolmen" yhteisen tanssin jälkeen, kiinnostukseni Sörtsöön heräsi.
Se tapahtui eräänä sunnuntaina,
kun Sörtsö ei tullutkaan tanssimaan.
Hän oli New Yorkissa juoksemassa maratoonia.
Etsin häntä.
Sali tuntui minusta tyhjältä.

Meni muutama viikko, oli minun syntymäpäiväni.
Tuijotin puhelintani, odotin Sörtsön soittoa ja onnitteluja, vaikka tiesin, että hänellä ei ollut edes minun puhelinnumeroani.

Ginapa oli hoitanut homman:
Antanut numeroni Sörtsölle ja vihjaissut synttäreistäni.
Sain onnitteluviestin Sörtsöltä.
Hyppäsin kattoon ja heilutin puhelinta kädessäni, kiljuen:
"Jeeee!!!!"

Kun jalkani, käteni ja sydämenlyöntini rauhoittuivat,
vastasin Sörtsölle kiittäen onnitteluista.
Sergio hyppäsi kattoon, kiljuen:
"Jeeee!!!!"
Hetken kuluttua hän soitti minulle,
ja kysyi: "Voinko viedä sut ulos, synttäri-illalliselle?"

Arvatkaa mitä vastasin.
Siitä päivästä meistä tuli vakka ja kansi.

Vakka kantensa valitsee,
tai kansi vakkansa.
Ihan miten vaan.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti