Jalka ja pallo.

Leila:
"Täällä Italiassa on suuressa suosiossa sellainen ryhmäpeli,
johon ei tarvita kun nurmikenttä,
kalastajanverkosta tehty maali,
kaksi joukkuetta ja välineeksi pallo."

"Sitten vaan juostaan joukolla ympäriämpäri nurmikkoa,
ja koitetaan saada se pallo vastustajan maaliin."

"Mä ehdoittaisin paria-kolmea palloa, ettei olisi turhaa riitaa yhdestä pallosta."

"Ehkä pelaajat ei niin törmäilisikään toisiinsa.
Ihmettelen vaan, että miksi ne ei mahdu ohittaan toisiaan ihan sulassa sovussa, niin isolla kentällä.

"Sitten mä laittasin pelaajille helleasut, eivät raukat hikoilisi niin paljon juostessa, ja saisivat samalla aurinkoakin."

" Ja kukkia kentänlaidoille.
Olishan pelikenttä esteettisesti kauniimpi TV: stäkin katsoen,
jos nurmikon reunalla olisi  ruusupuskia.
Vai mitä ootte mieltä?"

Ei tarvinnut pitkään asua Italiassa, kun minulle selvisi, mikä on italialaisten intohimo ylitse muiden.
Jalkapallo.

Jästipäissäni päätin  synnytyssalissa, että minun pojistani ei tule jalkapalloilijoita.
Kuljetin sinnikkäästi alle kouluikäisiä poikiani erilaisiin urheiluharrastuksiin:
Koripalloa, uintia, pyöräilyä, kalastusta ja lentopalloa.
Upea urheilu-ura 5-vuotiaalle.
Kunnes minun oli annettava periksi.
Oli aika raskasta viedä itkeviä lapsia urheiluharrastuksiin.

Kun Thomas oli riehunut innoissaan jaliskentällä ensimmäisen jalkapallokauden, ovikellomme soi.
Oven takana oli jalkapallovalmentaja lähikaupungistamme.
Hän oli tullut neuvottelemaan ja tekemään tarjouksen Thomaksen jalkapallourasta heidän joukkueessaan.

Mitä?
Ajattelin, että joko valmentajalta puuttui joku mutteri päästä,
tai sitten hän ei ollut huomannut, että ovessa luki Kiiskinen-Valentini, eikä Totti.
Tässä huushollissa ei asunut kuuluisa jalkapallotähti, vaan 6-vuotias räkänokkatommi.

Parikymmentä vuotta, Tommi on nyt juossut valkoisen pallon perässä, eikä loppua näy.
Kymmeniä eri joukkueita, tarjouksia, valmentajia.
Satoja hikisiä, haisevia jalkapallorenttuja.
Ylettömästi loppuuntallattuja jaliskenkiä.
Paljon mukavia pizzailtoja pelien jälkeen,muiden pelaajien railakkaassa seurassa.

Uusia tuttavuuksia ja ystäviä ympäri Umbriaa, ja sen ulkopuoleltakin.

Jännitystä, toivoa, pettymyksiä,surua, iloa ja yllätyksiäkin.
On ollut kovaa ja kivaa.

Kotona kannustetaan metelöiden porukalla Italiaa,
Italianlipun heiluessa ikkunassa,tuulessa.
Kun Italia voittaa pelin, niin seuraavaa Italian peliä katsellessa,
pitää olla samat vaatteet päällä ja sama ruoka, kuin edellisessä Italian voittopelissä.
Se tuottaa onnea.
Kerran tämä äitirukka oli juuri vessassa, kun vastapuoli teki maalin.
Minulta kiellettiin vessaan meno pelin aikana.
Ikuisiksi ajoiksi.
Tuon huonoa onnea.

Voi ei!

PS. Kuvassa pallon perässä juokseva Tommi.