Komerokauppa

Käteni ovat yltäpäältä jauhoissa,
vaivaan pizzataikinaa.
Tommin toivomuksesta,
tänä iltana syödään mamin tekemää pizzaa.
Huitaisen käsivarrellani hiussuortuvaa silmieni edestä ja tähtään toisella kädellä jauhopussiin.
Voi ei ! Jauhot eivät riitä,
tarvitsen lisää !

Hätä ei ole tämännäköinen.
Alakerrassamme on kauppa.
Kyläsellainen.
Pesen käteni nopeasti juoksevan veden alla, vetäisen aamutossut jalkaani ja pyyhällän raput alas kauppaan.
Sinne voi onneksi mennä  yöpuvussa.
Kukaan ei kiinnitä asiaan mitään erikoista huomiota.
Mutta ihan vain infona:
Mulla oli verkkarit.
Tälläkertaa.

Kyläkauppa on pelastus tässä tilanteessa, lähellä ja nopeasti.
Pieniä kyläkauppoja on enää muutamia, kitumassa siellä sun täällä, keskiaikaisissa vuoristokylissä ja maalaismaisemissa.
Harmi.
Kyläkaupalla on sykkivä sydän.

Näihin pikkukauppoihin eksyvät nykyisin vain "jauhon tai sokerin" hakijat, kun yllättäin ruokakaapista puuttuu jotain oleellista.
Ja paikalliset vanhukset:
Ajavat mopoautoillaan kaupan eteen, tekevät ostoksensa ja heittävät ne avonaiselle lavalle.
Palaavat kotiinsa päristellen, mopoauton perä uhkaavasti keikkuen.
Hoitavat silti homman.
En ainakaan ole nähnyt kuolinilmoituksia paikallisista mummoista ja papoista, jotka olisivat keikahtaneet mopoautoillaan.
Jos ei sitten joku ilmoitus ole jäänyt huomaamatta.

Kyläkauppa on sekainen, siivoamaton komero.
Ruokahyllyillä ovat sulassa sovussa juustot, maidot, lankakerät ja mutterit.
Periaatteella "paljon tavaraa, paljon myyntiä".
Hyllyjen välissä ähkit kapeilla käytävillä, ja kiität luojaasi jos olet niin onnekas, että pääset kassalle asti pudottamatta kyynärpäälläsi yhden yhtäkään tavaraa hyllystä.

Parman kinkut heiluvat katosta riippuen pääsi yläpuolella, kun kyykistelet ostoksia etsiskellen. Ilmassa leijuu riiputetun kinkun tuoksu tai haju.

Ihan miten vaan.

Lattiatason hyllyistäkin voi löytyä jotain mielenkiintoista ja tarpeellista.Tai tarpeetonta.

Polvillaan lattialla, löydät lattihyllyn takaosienkin aarteet.
Keksipaketti.
Sentti pölyä päällä.
Viimeinen myyntipäivä ennen kesää.
Ja nythän on marraskuu.
Kauppias ei ole "huomannut" moista.

Säästölinja näkyy myös muissa asioissa, kuten lämmityksessä.
Kyläkauppiaalla on aina villapipo päässä.
Ei ole varaa maksaa sekä kiinteistön korkeaa vuokraa että lämmitystä.

Takana ovat kyläkauppojen kulta-ajat, kun asiakkaita tuli pitkänkin matkan takaa, tekemään viikon ruokaostokset:
Lihaa, kalaa, tuoreita munia ja leipää, paikallista öljyä, viiniä ja villisikasalamia.

Näitä paikallisia herkkuja saa edelleenkin komerokaupasta,
mutta ihmiset ostavat ne marketeista.
Halvemmalla.

Marketeista et löydä vain sitä inhimillisyyttä, mitä on kyläkaupassa:
Kauppias tulee lihatiskin takaa kaupan puolelle, ja rupattelee kanssasi.
Kyselee vointiasi, lastenlasten syntymäpäivistä ja joko naapurisi on saanut talonsa myydyksi.
Ei kiirettä.
Yhtäkkiä raha onkin sivuseikka.

Se näkyy kassallakin.
Kyläkaupassa ei heilutella pankkikorttia.
Maksetaan käteisellä:
Joku maksaa heti,
joku tekee velkalistaa tilipäivään asti,
joku maksaa kun jaksaa,
joku ei maksa koskaan.

Pikkurahaa kassasta ei löydy.
Takaisin saatavan kymmensenttisen sijasta, voit valita kassan vieressä nököttävästä muovikupista karamellin.

Tässä syy, miksi rakastan komerokauppoja.