torstai 11. syyskuuta 2014

Eksotiikkaa

Ollessani lomalla Riccionessa,
pysähdyin joka aamu tutkailemaan hotellin edessä kasvavaa banaanipuuta.
Näin ensimmäisen kerran elämässäni banaanipuun lehdet ja oksista roikkuvat banaanit.
Eksoottista.

Mietin haikaillen, miten erilaisia Italian lomani olivatkaan parikymppisenä, kun kaikki oli uutta ja outoa.
En ymmärtänyt italiankieltä,
en tiennyt mitään maan tavoista ja käytännöistä.

Katselin Italiaa ulkomaalaisena,
pilviverhon takaa.
Kaikki oli uutta ja jännittävää.
Erilaista.
Kaipaan niitä aikoja.

Nähdessäni rannalla juttelemassa,
kivan näköisiä nuoria miehiä,
ymmärsin vain sanan sieltä ja toisen täältä, joten minusta he puhuivat musiikista ja rakkaudesta.
Nyt tiedän, että he puhuvat opiskelusta, työttömyydestä ja laskujen eräpäivistä.

Hotellin ruokasalissa, voin pelkällä silmäyksellä, tunnistaa erilaiset italialaiset perheet.
Murteitten, vaatteiden ja käytöksen perusteella, tiedän mistäpäin Italiaa he ovat, minkälainen on heidän sosiaalinen elämänsä, kasvatusperiaatteet, ruokavalio ja mitä pesuainemerkkiä he käyttävät vaatteiden pesuun.
Latteaa.

Näen kaukaa, ruokasalin toiselta puolelta, missä pöydissä on kohteliaasti, hyvin käyttäytyviä lapsia.
Kuulen selkäni takaa lellittyjen kakaroiden itsepäiset muminat.
Haluaisin nousta ylös tuoliltani ja antaa lapselle Montessoriohjaajana
pedagogista ohjausta ja karjaista:
" Suu kiinni kakara! Täällä ruokasalissa on muitakin kun sinä!"

Parikymppisenä hotellin ruokailussa, söin pöydällä olevan parmisaaniraasterasian tyhjäksi,
otin valokuvia viinilaseista,
ja katselin uteliaana ympärilleni italialaisten vilkasta, iloista menoa.

Nyt parmisaani on arkiruokaani,
ja minusta on eksoottisempaa kuvata kirnupiimälaseja kuin kilisteleviä kuohuviinilaseja.
Viinilasillinen ei ole enää nautiskeluhetki lomalla,
vaan ruokajuomaa.
Onneksi italialaisten hilpeä yhteiselo
on sentään säilynyt.

Haluaisin takaisin ne ajat kun
Italia oli minulle salaperäinen, viehättävä.
Kun oli jännittävää katsella liikennemerkkejä, viinirypäleen oksia, tiellä käveleviä nunnia.
Kun yleisessä WC ssä en osannut vetää vettä, enkä ymmärtänyt mitä seinällä riippuvassa lapussa luki.

Haluaisin olla edelleen turisti Italiassa, jolle loman eksoottisin tapahtuma on valokuva lihakauppiaan kainalossa:
"Oikeaa italialaista elämää."

Mistä minä löydän menetetyn  eksotiikan?
Suomalaisesta K-kaupasta, lihamestarin vierellä, jolla lippalakki päässä, missä lukee:
HK: lta Suomen parhaat makkarat.

PS. Kuvassa nunnia lenkillä.