perjantai 19. syyskuuta 2014

Suorasukaisuutta?

Jipii! Se on sitten viikonloppu!
Buona finesettimana a tutti!

Huomiseksi on luvattu Italiaan  "kuuma-aaltoa", jopa +35°.
Näyttää siltä, että Sötsö on niin kiireinen, ettemme voi lähteä merenrannalle (160 km.päähän) aurinkokylpyyn,
joten lähden kuumuutta pakoon ilmastoituun kauppakeskukseen.
Lempihommaani.
Kerran kysyin Sergiolta, että olenko hänen mielestään "maalaisnainen vai kaupunkilaisnainen".
Vastaus kuului:
"Olet kauppakeskusnainen."
Tämä kertoo kaiken.

Mielessä olisi uudet talvisaapikkaat, ja käyn ihastelemassa ja haaveilemassa kultasepänliikkeen ikkunasta timanttisormuksia.
Rakas sormukseni kun jäi viime kesänä Adrianmeren pohjaan.
Innostuin liikaa vesileikeistä ja käsilläseisonnasta.

Toivoa on, että sormushaaveeni toteutuukin pian, sillä sain asuntoni vuokrattua italialaiselle nuorelle miehelle ja hänen kissalleen.
Ei ollut edes kanoja autotalliin.
Hyvä kauppa.

Lisäksi alan hoitamaan pientä,
4- vuotiasta tyttöä.
Tytön äiti soitti minulle ja kysyi voisinko alkaa hoitamaan tyttöä iltapäivisin päiväkodin jälkeen.
Tyttö oli hoidossa päiväkodin ryhmässäni, joten muistaa kuulemma minut  "mukavanaleilaopena, joka luki aina kirjoja".
Äiti kysyi puhelimessa:
" Muistatko Celeste-tyttöä?"
Muistinhan minä.
Muistan kuinka tyttö esitteli itsensä, ja ajattelin: "Onpa kaunis nimi rumalla lapsella."
Suloinen tyttö silti, niinkuin kaikki lapset, olivat he sitten rumia tai kauniita.

Onneksi en ollut tällä kertaa
"suorapuheinen suomalainen",
jätin kertomatta äidille ensitapaamisestamme.

Päiväkodissa olin jo kerran aukaissut suuni väärään aikaan,
tyhmyydessään "nappiin menneellä" kysymyksellä:
Afrikkalainen äiti toi lastansa ensimmäistä päivää hoitoon ryhmäämme. Me opettajat seisoimme hymyillen äidin edessä toivotellen lasta tervetulleeksi.
Äiti raukka ei osannut kuin muutaman sanan italiaa, niin ajattelin kysyä häneltä jotain englanniksi, jotta hän kokisi ympäristön kotoisemmaksi.
Kysyin iloisesti:
"Onko miehesi italialainen vai afrikkalainen?"
Hyvä kysymys.

Jos äiti ei olisi ollut yksinhuoltaja "turvakodista", autettu pois kadulta myymästä itseään.

Italialaisetkin ovat suorasukaisia, mutta aivan eri asiayhteyksissä kuin suomalaiset.
Sellaisissa tilanteissa, missä suomalainen sanoisi vain reilusti kyllä tai ei, italiaano ei kehtaa sanoa suoraan, sillä pelkää asianomaisen loukkaantuvan.
Niinpä jos  italialainen kutsutaan esim.häihin, mihin ei halua mennä,
hän selittelee kieltäytymistään:
"Olisi niin ihana tulla, mutta kun olen juuri sinä päivänä lomamatkalla toisella puolella maailmaa."
Hölynpölyä.

Sensijaan kun tapaat italialaisen tuttusi kadulla, hän kyselee kuulumisiasi ja kysäisee samaan hengenvetoon: "Oletko lihonut?" "Näyttäisit olevan."
Kysymys ei ole ilkeää huomiointia  vaan pelkkää uteliaisuutta,
joten vastaukseksi ei voi edes karjaista: "Olen ja tiedän sen kyllä itsekin!" "Mitä se sulle kuuluu!"
Italialainen katsoo sinua silmät pyöreänä odottaen vastausta,
selitystä paljonko vaaka nyt näyttää ja miksi tässä näin kävi.

Sörtsönikin, tavatessamme kahvilassa ikäisensä ylipainoisen kaverinsa, taputtelee pallovatsaa ja toteaa hymyillen:
"Onpas sulle kasvanut mahaa."
Ja  minä tuijottelen seinätauluja häpeästä.

Hurjimpia latauksia,"totuuksia", olen kuullut Thomaksen tätin, Emanuelan suusta.
Eilen hän sanoi papan edessä:
"Sitten kun pappa kuolee,
teen remonttia tässä asunnossa."

Ei puhettakaan edes "kunpapastaaikajättää",
tai jotain muuta hiukan pehmoisempaa tekstiä.
Ei.
Kuolema on kuolema.

Onneksi Pietropappa ymmärtää.
Virnistää.
Nikkaa Thomakselle silmää.

Ps.Kuvat oman kylämme hautausmaalta pari päivää sitten.
Levollinen tunnelma, kauniissa ympäristössä.