sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Petrik

Kun esikoiseni Petrik syntyi Assisin sairaalassa, oli hikinen kesäpäivä ja vieläkin hikisempi synnyttäjä.
Yli neljäkiloinen poikalapsi tuli kirkuen tähän maailmaan, pitkien ponnistelujen jälkeen.
Syntyi lapsi.
Syntyi äiti.

Nimeksi annettiin Petrik, koska italialainen toimittajaystävämme kirjoitti paikalliseen lehteen artikkelin ja onnittelut väärällä nimellä.
Petristä tuli Petrik, koska ystävämme ajatteli, että nimi kirjoitetaan k: lla, suomen kieli kun vilisee k-kirjaimia.
Niinpä poikani sai persoonallisen nimen.

Petrik oli suloinen, syvällinen lapsi.
Kun muut vauvat tuijottelivat vielä vaunujen reunoja, miettimättä sen kummempia, Petrik heilutteli helistintä kädessään ja tutki välillä keskittyneenä sen toimintoja.
4-vuotiaana Petrik oli jo oppinut lukemaan ja kirjoitteli omakeksimiään satuja ja tarinoita.
Päiväkodissa tädit olivat ällikällä lyötyjä, kun Petrik luki kirjoja muille lapsille.

Tämä äiti oli rakastava, mutta kokematon, nuori äiti.
Ei huomannut aina vaaratilanteita,
ei ymmärtänyt bakteerien saloista.
Antoi parikuiselle lapselleen cappuccinokoneella lämmitettyä äidinmaidonkorviketta Riccionen rannalla.
Ehkä vähän hiekkaakin seassa.
Muutaman kerran putosi lapsi parka syöttötuolistakin, kerran komeasti 30-senttinen leipäveitsi kädessään,
ja ulkona kävelyllä liukui avonaisista rattaista keskelle tietä, kun äitinsä oli unohtanut laittaa vyön kiinni.

Mutta hyvin poika kasvoi, terveenä,
ja äitikin oppi kantapään kautta virheistään.

Petrik loisti koulussa tekemättä mitään, kunnes alkoi lukio ja huomio siirtyi ystäviin ja hauskanpitoon.
Niinä vuosina Petrik kokeili kaikkea laidasta laitaan:
Kävi kaikissa mahdollisissa rock-konserteissa ympäri Italiaa, oli "Mister School in Umbria" kauneuskilpailujen finalisti.
Oli vaihdossa S.Francescossa "huumeidenkäyttäjäkatusoittajaperheessä", ja palasi kotiin iltamenoiltaan, kavereilta ja milloin mistäkin, auringonnousun aikaan.

Muutamat yöt äiti vietti kattoa tuijotellen huolestuneena ja mietteliäänä.
Sydämessä kuitenkin myös luottamus lapseeni, jonka tunsin niinkuin ei kukaan.
Nuoruuden hulluudet oli käytävä läpi, mutta sisimmässäni tiesin aina, että Petrikistä kasvaisi vielä vastuullinen, rakastava mies.

Kaikki muuttui kun Petrik tapasi aurinkoisen italialaistytön, Esterin.
Lehti kääntyi elämän kirjassa:
Muuttivat yhdessä Tampereelle ja perustivat ensimmäisen, yhteisen kodin.
Äitikin pääsi mukaan seikkailemaan,
kun pakettiautolla, perä keikkuen, haettiin Ikeasta huonekaluja asuntoon.

Onnellinen pari.
Onnellinen koti.
Onnellinen elämä.
Onnellinen äiti.

Petrikkini,
tällainen äiti sinulle annettin.
Joskus kypsä ihminen, joskus raakile.
Kahta asiaa älä epäile koskaan:
Rakastan sinua,
ja olen ylpeä sinusta.

Aina ja joka päivä.

PS. Pari kuvaa: 1. Petrik
2. Petrik, Ester ja Tampere