keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Piazza Umbra

Italiassa asumisessa on se hyvä puoli, että on paljon nähtävää ympäristössä.
Voi mennä Roomaan, Firenzeen, Sienaan tai Piazza Umbraan.
Ai, ettekö ole kuulleet Piazza Umbrasta?
No, se on Spoleton kauppakeskus.

Kun on sateinen sunnuntai,
eikä tiedä mitä tekisi, niin Piazza Umbra on hyvä kulttuurivaihtoehto.
Tai ainakin maleksimiskeskus.
Sinne voi mennä nälkäisenä.
Italiassa tarjotaan ruokaa ja viiniä myös kauppakeskuksessa.

Sunnuntaina olimme Sergion ja Tommin kanssa Piazza Umbrassa,
muutaman muun sadan tai tuhannen italialaisen seurassa.

Käytävällä tarjottiin selleripastaa,
paikallista erikoisuutta.
Lauma nälkäisiä ojenteli käsiään kohti kauniiden tyttöjen jakamia höyryäviä muovilautasia.
Onneksi oli Tommi mukana.
Minä ja Sörtsö oltaisiin jouduttu jonon perään, odottamaan puoli tuntia annostamme, sillä meitä ei huomata joukosta.
Tommin luokse juoksivat tytöt hymyillen, lautastensa kanssa.
Sitä se nuoruus teettää.

Joskus osasin minäkin käyttää hymytekniikkaa.
Se oli silloin,
kun silmäluomenikaan eivät vielä roikkuneet, vaan olivat oikeilla paikoillaan.
Hienoja aikoja.

Sitten kiersimme kauppoja vaatekaupoista kultasepänliikkeisiin.
Osoitin sormellani Sörtsölle kauniita vihkisormuksia.
Sörtsö ihaili kaupan kaunista kirjailtua kivilattiaa.
Ei taida tulla lähiaikoina kosintaa.

Eräässä vaatekaupassa oli kymmenen päivän alerysäys,
ja sen huomasi.
Kauppaan ei meinannut mahtua sisälle.
Eikö Italia ollut täynnä työttömiä?
Missä ne tyhjätaskut liikkuu?
Tommi löysi kivan raitapuseron pizzan hinnalla,
ja meni kassajonoon.
Jonossa oli 182 ihmistä,
joten Tommi päätti ettei viitsinyt tuijotella seuraavat  20 min.
keski- ikäisen miehen paksua niskaa, vaan menisi mielummin jäätelölle.

Suuntasimme kahvilaan,
ja tarjoilu oli taas supernopeaa.
Tarjoilijaneiti tuijotti Tommia silmiin hymyillen suloisesti.
Ehdotin pojalleni, että kirjoittaisi puhelinnumeronsa kassakuittiin.
Tommi katsoi minua alta kulmiensa ja tiesin mitä ajatteli:
"Äitiii!!"
Ei ymmärtänyt äitinsä omalaatuista huumoria tässä kohtaa.

Nousimme pöydästä ja suuntasimme kauppakeskuksen uloskäyntiin.
Viimeiseksi vielä, salaa,
kurkkasin kassakuittiin.

Ettei olisi Sörtsö jättänyt puhelinnumeroaan.

PS.Kuvassa äiti ja poika maailmankuulussa Spoleton kauppakeskuksessa.