torstai 15. tammikuuta 2015

Sisu ja sitkeys

Jos minulta kysyttäisiin kaksi suomalaisten positiivista luonteenpiirrettä, sanoisin välittömästi rehellisyys ja sisu.
Jos sama kysymys tehtäisiin italialaisista, vastaisin:
"Heikomman kunnioittaminen ja sitkeys."

Italialaiset suojelevat heikkoja.
He kasvavat siihen lapsesta lähtien,
sillä jo päiväkodeissa ja kouluissa on ryhmissä mukana kehitysvammaisia lapsia, esim.
liikuntavammaisia ja kuuroja.

He sulautuvat yhteiskuntaan, heitä ei koeta negatiivisesti erilaisina.
Italian lain mukaan, jokaisessa työpaikassa ainakin joka 15.työntekijän on oltava kehitysvammainen.
Siksi usein kun menet kahvilaan tai ravintolaan, tiskin takana tai tarjoilijana on suloisesti hymyilevä Down-tyttö tai poika.

Minun lempikuppilassani touhuaa Mario, veijakka Down-nuorukainen.
Kerran kun hörppäilin kahviani tiskillä, kuulin kuinka Mario jutteli kahdelle muulle työntekijälle:
"Mun tekee mieli nyt lähteä vähän kadulle kävelemään."
Kahvilan omistaja nyökkäsi sisäänpäin hymyillen Mariolle, merkiksi luvasta.
Katselin ulos suurista ikkunoista tielle, missä Mario harppaili pitkin askelin jalkakäytävää edestakaisin 20- metrin säteellä.
Ajattelin:
Mario tekee tästä kahvilasta inhimillisen.
Se on hänen voimansa.
Sitä ei terve ihminen voi antaa.

Poikani Petrikin luokalla oli ala-asteelta lähtien, vakavasti sairas, rullatuolissa istuva Lorenzo.
Oppilaat kilpailivat vuoroistaan saada auttaa Lorenzoa.
Hän ei päässyt kouluun joka päivä, mutta kun hän astui luokkaan rullatuolissaan, lapset juoksivat joukolla halaamaan häntä.
Usein iltapäivisin Petrik kuten muutkin lapset, viettivät aikaa Lorenzon kotona, pelaten ja tehden yhdessä läksyjä.
Lorenzon äiti oli kiitollinen lasten vilkkaasta seurasta pojalleen, joka ei itse pystynyt kuin istumaan.
Ja lapset oppivat huomaamattaan paljon Lorenzolta, sillä hän oli tasapainoinen, tyytyväinen ja syvällinen viisas poika.

Italiassa näet toimistossa työntekijän, jolla ei ole toista kättä,
tai Miss Italiaksi valitaan sokea tyttö.
Sokeus kun ei tee sinua rumemmaksi, ja työskentely sujuu yhdelläkin kädellä, vaikka olisi hiukan hitaampaakin.
Onpahan silloin aikaa vaihtaa pari sanaakin asiakkaan kanssa.

Sitkeys.
Toinen italialaisten vahva luonteenpiirre.
Tähänkin he oppivat lapsena, sillä syntymästään lähtien, he tottuvat kritiikkiin.
He saavat kyllä kannustusta ja kehujakin, mutta se mikä saa italialaisen toimimaan sitkeydellä tappiosta voittoon, on negatiivinen kritiikki.
6-vuotiaana lapset ovat jo kovin tietoisia omista hyvistä ja huonoista puolistaan. Varmoina itsestään,
selvittävät "miten pitää paneutua kunnolla tarkkoihin kädentaitoihin kun olen liian huolimaton".
Kuuntelen suu auki.
Olisinpa minäkin noin pitkällä itseni ymmärtämisessä.

Sanopa italialaiselle, että tämä asia meni sulta aivan pieleen, niin hän ei puolustele eikä loukkaannu, mutta voit olla varma, että eräänä päivänä hän tulee takaisin luoksesi näyttääkseen, että hän on yrittänyt, paneutunut asiaan sinnikkäästi ja lopulta onnistunut.

Italialaiset eivät voi sietää itsesääliä.
Usein heidän kuuleekin sanovan: "Itsesääliä?" "Ei tietenkään, selviän tästä."
Vaikeuksiin ei jäädä paikalleen ruikuttelemaan,
vaan asioihin reagoidaan toiminnalla.
Jos urheilijalta halvaantuu jalat auto-onnettomuudessa ja joutuu rullatuoliin, hänestä tulee tyytyväinen vammaisurheilija.
Ensijärkytyksen jälkeen, hän hyväksyy uuden tilanteensa ja tekee kaikkensa ollakseen onnellinen uudessa elämäntilanteessaan.

Italialaiselle positiivinen ratkaisu on aina löydettävissä, tilanteessa kuin tilanteessa, kunhan ei anna periksi.

PS. Kuva kävelytieltä eilen. Jokapäiväinen lenkkipolkuni.