Herään aamulla kello viisi. (Tai seitsemän.)
Aukaisen ikkunaluukut ja ikkunat selälleen, raikasta yöilmaa asuntoon.
Ainoa keino helpottaa tulevaa
hellepäivää kodissani.
Tunnin tuuletus ja luukut kiinni, jotta lämpö ei pääse sisälle.
Sitten vain pyöritään koko päivä hämärässä kodissa.
Tämä on tätä Italian kesää.
Suuremmat siivoukset jätetään syksyyn, ei pikkupölyt onneksi näykään puolipimeässä kodissa.
Saa luvalla laiskotella, hurjimmat italialaiset siivoojamummotkin kun tekee niin.
Saati sitten tämä suomalaisnainen.
Hiki virtaa kasvoilta sohvalla maatessa, joten ei oikein innosta ajatus imuroimisesta ja pölyrätillä huitomisesta.
Matot on otettu pois jo pääsiäisen jälkeen, kukapa haluaisi lämmittää jalkojaan villamatolla +40 asteessa.
Kukkia ei yhden yhtäkään, sillä ne kuolevat janoon.
Niin minäkin.
Päivä taittuukin seuraavasti:
Juot.
Hikoilet.
Suihkuun.
Juot.
Hikoilet.
Suihkuun.
Siinä kymmenien suihkujen välissä laitat jonkinlaista kylmää syötävää lounaalle; salaattia, hedelmiä.
Lämmin ruoka saisi aikaan "vesipisaroita tippuu nenän päästä" reaktion.
Kurja tunne.
Ja varsinkin näky, ruokapöydässä.
Seuraavat karjalanpaistit uunissa syödään lokakuussa (eikä ehkä silloinkaan, en todellakaan ole "Suomen parasta karjalanpaistia"- ihminen, mutta se siitä.)
Kuuma uuni tekisi keittiöstä pätsin.
Pyykit narulle kuivumaan nopeasti heti aamusta, ja kerätään pois tunnin päästä kuivina.
Jos et halua valkoisen paitasi näyttävän kellertävältä, leivänpaahtimesta poksahtaneelta paahtoleivältä.
Eilen olin unohtanut kaupan kassakuitin autooni, ikkunan eteen aurinkoon.
Illalla löysin valkoisesta tummanruskeaksi muuttuneen paperipalan, ja kiittelin Luojaani, että
auto ei ollut syttynyt palamaan.
Onhan olemassa ilmastointikin melkein joka paikassa, toimistoissa, kodeissa, autoissa.
Koitapa juosta muutama kuukausi, monta kertaa päivässä, sisään ja ulos, tukalan hikisestä ilmasta, viileään ilmastoituun huoneeseen ja takaisin polttavan auringon alle.
Jos et saa sydänkohtausta niin ainakin ääni lähtee ja nielurisat huutavat apua.
Elämä autossa ei ole helpompaa kuin kodissa.
Ennenkuin auton ilmastointi alkaa tehoamaan, kesämekkosi on jo märkä selästä tulikuumaa penkkiä vasten, kätesi on palanut ratissa ja meikkisi levinnyt hiestä pitkin poskia.
Ja olet ehkä menossa työhaastatteluun.
Illalla kun aurinko laskee,
alkaa elämä.
Kaikki kynnelle kykenevät,
nollasta satavuotiaiksi,
laittavat kotinsa ovet kiinni ja juoksevat täysille piazzoille ja pikkukaduille, baareihin ja ulkoilmaravintoloihin,
nauttimaan Italian pehmeästä yöstä.
Se on elämää se.
Kukaan ei mene untenmaille ennenkuin on ohitettu puoliyö.
Huomenna sitten nukutaan taas päivällä.
Onhan meillä siesta.
Onneksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti